Viikko sitten perjantaina saavuin hiestä märkänä kotiin futsal-harjoituksista. Liki kahden tunnin futsalin peluu muutaman vuoden tauon jälkeen tuntui oikein mukavalta. Nopeuskestävyyslajissa pääsin oikeastaan ensimmäisen 15-minuutin jälkeen jo sellaiseen treenifiilikseen, johon en ole päässyt juoksuissani oikeastaan koskaan. Jalkapallossa ja futsalissa jokainen pelisuoritus lähtee kommunikaatiosta ja havainnosta. Tämän jälkeen pelaaja tekee päätöksen, jonka hän suorittaa teknisten ja fyysisten ominaisuuksiensa rajoissa. Jalkapallossa yhteispeli ja ”pelinluku” vaikuttavat siis suoritustasoon ja onnistumiseen tai epäonnistumiseen. Oivassa läpisyötössä on oikeastaan yksi merkittävä tekijä. Läpisyötön antajan ja läpisyötön vastaanottajan välinen yhteys. Jalkapallossa tämän kaltaisia yhteyksiä pääsee kokemaan huomattavasti useammin kuin yksinjuoksussa Myyrmäen torilta Laaksolahteen ja takaisin.
Futsalista kotiin tullessani totesin jo muutaman viikon paskana olleen oikean jalan vihoittelevan huomattavasti. Tulehduskipulääkkeitä olin jo syönyt viikon verran. Muutaman tunnin futsal-sessio muutaman vuoden tauon jälkeen ei varmasti helpottanut jalan paranemista. Eikä sekään että olin pelit pelannut Adidaksen Superstarseilla, koska edeltävät futsal-kengät olivat jo rikkikuluneet ja harrastuksen loppuessa en ollut päättänyt panostaa asianmukaisiin kenkiin. Olin viikko aiemmin saanut ortopedilta diagnoosin että edeltävän kuukauden liialliset mäkitreenit olivat todennäköisesti saaneet jalan tilaan jossa lihaskalvot olivat jumissa.
Seuraavana aamuna oli tarkoitus suunnata Tampereelle ja Wihan Kilometreille 50 kilometrin matkalle. Alkujaan Wiha oli treenisuunnitelmissani harjoituspitkiksenä, jossa pyrkisin löytämään ihanteellisen vauhdin 12h juoksukilpailuun. Nilkutin lopulta kymmenen aikaan illalla suihkuun pohtimaan tulevan päivän juoksua. Tarkoituksena Wihassa oli juosta tasaista 5:30min/km-vauhtia alusta loppuun saakka, säästellä jalkoja ja testailla olisiko tämä sopiva vauhti 12h juoksuun. Olin kuitenkin todennut jo aiemmin että mitä hitaampaa juoksen, niin sitä kivuliaampia askeleet oikealla jalalla ovat. Päätin siis suihkutuokiossani, että jos lähtisin hölkkäilyjen sijaan juoksemaan ja ylläpitämään 5:00min/km-vauhtia. Säästäisin aikaa ja jalkakaan ei vihoittelisi niin paljoa. Haloo Helsingin osuvin sanoin: ”…kiirehdi, kiirehdi, ettei aivot ehtis liikaa ahdistumaan”.
Ennen nukkumaanmenoa paneuduin Murakamin What I Talk About When I Talk About Running– teokseen. Murakami käy kirjassa läpi oman juoksu-uransa ja tuo mukavasti esille sen mitä juoksusta parhaimmillaan jokainen voi saada. Samaistun erittäin paljon Murakamiin, jonka ainoana treenifilosofiana tuntuu olevan se, että päivittäinen fiiliksen mukainen lenkkiannos täytyy saada tehtyä. Olen muutaman kerran pyrkinyt tehdä itselleni treeniohjelman, mutta jo alkuvaiheessa olen huomannut että en ole sitä noudattanut. Juoksen pitkät lenkit silloin kun huvittaa, kovaa painelen silloin kun siltä tuntuu ja oikeastaan ainoa mitä seuraan on se että käyn lenkillä. Voi olla, että niin kuin Murakamilla, niin myös itselläni tällainen suunnittelematon sooloilu johtaa aika-ajoin loukkaantumisiin, joita tulee kun on liian innostuneessa treenitilassa, jossa esimerkiksi viime kuussa painelin mäkitreeniä päivä toisensa jälkeen. Murakami johdatteli minut myöhäiseen iltaan ja kello kahden aikaan sammutin yölampun ja painoin pääni tyynyyn ja silmät kiinni.
Aamulla heräilin 5.30 ja lähdin ajelemaan ystäväni Ollin kanssa kohti Wihan Kilometrejä. Aamulla nappasin tulehduskipulääkkeen, koska jalkani ei kohmeilusta johtuen ollut juurikaan edes astuttavassa kunnossa. Paikalle saavuttiin kahdeksan pintaan ja mestoilla oli hyvä meininki. Juoksijoita ympäri Suomea ja ulkomaita, jopa Turusta saakka, oli saapunut Tampereelle. Koska lähtö oli yhdeksältä aamulla niin jätin aamupalan kokonaan väliin. Tähän väliin täytyy todeta että harjoituslenkkini jotka sijoittuvat ennen puolta päivää toteutan ilman aamusyöntiä. Heräilen yleensä klo 09-10 välillä, joten kello 11.00 lähtö lenkille on minulle vielä aamulenkki. Kisaan olin valmistautunut kahdella energia-geelillä, jotka laitoin juoksutakkini taskuun. Päätin jättää pipon päähän koska aamun kolmen asteen lämpötila ei hellinyt etelä-eurooppalaista päänahkaani.
Starttasin kilpailun tasaisella 5:00min/km-vauhdilla ja hieman yllätyksenä tuli 100km kisailijoiden kova vauhti kisan alkumetreillä. Ensimmäiset 15km juoksin ilman nesteytystä ja ravintoa, mutta sen jälkeen pyrin juomaan lasillisen tai kaksi aina noin kuuden kilometin välein. Ensimmäisen geelin huitaisin huiviini 30 kilometrin kohdilla. Alun tankkaamattomuus johtui siitä, etten halunnut juoksun aikana käydä vessassa. Näin onnistuin säästämään pissatuokioni heti kisan jälkeiseen aikaan. Alunperin olin suunnitellut että Wihassa pyrin myös testaamaan 12h juoksun tankkaus- ja ravintostrategiaa, mutta kuten saattaa huomaa, niin homma meni plörinäksi jo alkustartista lähtien ja noudatinkin 50 kilometrin kisastrategiaa edellä olevien osalta.
Kun matkaa oli taittunut noin 36 kilometriä huomasin 100km kärkimiehen Juuso Simpasen olevan kintereilläni. Päästin Juuson edelleni ja lähdin beesaamaan. Koitin Juuson ohittaessa tsempata häntä, mutta Juuso oli niin keskittynyt suoritukseensa, että en ole varma ymmärsikö hän tsemppitoivotukseni. Parin kierroksen beesailun jälkeen kiristin hieman vauhtiani ja ajattelin että kerta kun tässä nyt on tehty puolittainen juoksusuoritus niin rutistetaan nyt loppuun sitten kova kymppi. Painoinkin viimeisen kymmenen kilometriä itselleni suhteellisen kovaa vauhtia keskimääräisen kilometrivauhdin pyöriessä noin 4:15min/km paikkeilla noilla kilometreillä.
Maaliin tullessani olin ehtinyt kuluttumaan aikaa 4:05. Keskimääräiseksi kilometrivauhdiksi oli muodostunut 4:54min/km. Olin ehtinyt kuuntelemaan kertaalleen läpi korvakuulokkeistani löytyvän soittolistan ja yllätyksekseni olin yltänyt kisassa kolmannelle sijalle. En ollut missään vaiheessa kisaa seurannut tulostaulua, koska olin ajatellut tehdä vain normaalia kovatempoisemman pitkän harjoituslenkin. Olin napostellut muutaman energiageelin ja saanut loppuun hyvän maksimikestävyysharjoituksen viimeisen kympin sprintistä. Oikea jalka kiittää.
Kisan jälkeisenä päivänä sunnuntaina kävin Esport Ratiopharm areenalla juoksemassa matolla muutaman kilometrin palauttavan hölkän. Maanantaina jalkaa vihloi niin perkeleesti että päädyin hölkkäämään vaatimattomat viitisen kilometriä. Tiistaina rutistin jo kahdeksan kilometriä ja keskiviikkona lepopäivänä söin tupla-annoksen tulehduskipulääkettä. Torstaina pääsinkin juoksemaan puolittain ehjän 23,5km, mutta eilen illalla sitten en oikein saanut astuttua askeltakaan jalalla. Tänään kävin väkisin runttaamassa Malminkartanon mäellä kahdeksan kilometriä. Viikonloppu menee todennäköisesti puolittain levätessä ja ehkä teen jonkinlaista oheisharjoittelua.
Ensi viikko olisi viimeinen treeniviikko ennen Joensuu Night Run 12h juoksukilpailua, jossa aion painaa vaikka sitten ilman toista jalkaa 100km alle 10tuntiin. Todettakoon tähän loppuun että ortopedi, jolla kävin kertoi minulle vaihtoehtoni jotka olivat: ”Pidä nyt lepo ja parantelet jalan tai sitten jatkat juoksua, pitkität vammaa ja lepäät silloin kun et pysty enää kävelemään”. Valitsin jälkimmäisen.
Don Valido 