VK2: Kevennetty viikko

Nuorallatanssia

Ultrajuoksun ja jalkapallon harjoitteleminen ovat varsin erilaista puuhaa. Jalkapallossa käytännössä jokaisessa harjoitteessa olisi hyvä olla täysin freshinä, jalat palautuneet ja energiää täynnä. Loukkaantumiset tulevatkin useimmiten kaksinkamppailutilanteista tai nappulakenkien juuttumisesta tekonurmimattoon. Vääränlaisella harjoittelulla tietenkin jalkapallossa saa helposti itselleen aikaiseksi erilaisia lihasvammoja silloin kun esimerkiksi harjoittelumäärät ovat liialliset ja intensiteetti harjoituksissa kova.

Ultrajuoksussa sen sijaan intensiteetti pidetään yleensä melko matalalla. Välillä saatetaan ottaa viikkoon yksi kovatempoisempi juoksupäivä, mutta sitten loppuviikko vedetäänkin aikalailla määrä-mielessä suhteellisen kevyttä vauhtia. Määrästä useasti jalat saattavat kipeytyä jolloin esimerkiksi jalkapalloharjoitusten kaltaiset tapahtumat tulevat mahdottomiksi ellei halua leikkiä terveydellään. Ultrajuoksussa oikeastaan joka päivä tanssitaan nuoralla. Kun määrät ovat kovia, niin pienikin erheliike saattaa johtaa loukkaantumiseen, orastavaan rasitusvammaan tai vaikka takareiden hajoamiseen. Erheliikkeitä voivat olla esimerkiksi liian kovat vauhdit, liian pitkään kovalla alustalla juokseminen, kuluneet kengät, huonosti rytmitetyt juoksuviikot tai palautumista edistävien toimenpiteiden laiminlyöminen. Ultrajuoksijan tulee tuntea kroppansa ja tunnistaa erilaiset kivut. Kivut jotka ovat ns. normaaleja ja kivut jotka johtavat loukkaantumiseen.

Olen viimeisten loukkaantumisten jälkeen oppinut jo hiukan tunnistamaan erilaisia kipuja ja siten olen ainakin vielä pysynyt elävien kirjoissa. Olen myös oppinut rytmittämään juoksuviikon siten, että en ole tuntenut mahdollisiin loukkaantumiseen viittaavia ja johtavia kipuja, mutta mikä tärkeää myös, niin olen myös oppinut rytmittämään harjoitteluani myös pidemmällä aikavälillä jolloin muutaman rankemman viikon jälkeen annan jaloilleni hieman normaalia enemmän lepoa. Viikko 2 toimi tällä kertaa kevennettynä viikkona jolloin hieroin itseeni sekä jalkoihini lisää energiaa ja samalla annoin harjoittelusta tulleiden haavojen umpeutua kokonaan kiinni. Kevennettyjä harjoitusviikkoja pyrin pitämään vähintään kertaalleen kuussa, mutta voin pitää myös koko kuukauden kevennettynä jos jalkani antavat viitteitä tulevista loukkaantumisista. Tällä kertaa otin kevennetyn viikon sen vuoksi että olin tämän sellaiseksi suunnitellut, jotta jaksan painaa seuraavat kaksi viikkoa.

Erilainen harjoituspäivä

Viikko 2:n aikana toteutin myös hieman erilaisen harjoituspäivän. Keskiviikkona halusin harjoitella mentaalista puoltani ja sitä miltä tuntuu kun kropassa ei ole juurikaan energiaa. Oikeastaan harjoittelin myös laahaamistekniikkaa, miten raahata itseään eteenpäin. Jätin ke aamupalan väliin ja juoksin aamulla matolla 23km, jonka jälkeen jätin syömättä ja illalla suuntasin Esportin radalle uudestaan juoksemaan noin kuutisen kilometriä. Voin sanoa, että iltalenkki oli rankka. Kun aikaisempi ruoka oli syöty lähes 24 tuntia aiemmin, oli koko kropasta energiavarastot tyhjentyneet viimeistään aamun mattojuoksun jälkeen. Kuutisen kilometriä pakotin itseni juoksemaan jonka jälkeen aloinkin mättäämään oikein urakalla safkaa. Olotilat olivat tuolla lyhyellä lenkillä varmastikin vastaavanlaisia kun heikoilla hetkillä ultrajuoksukisoissa. Oksennutti vaikka ei ollut kaiketi mitään mitä oksentaa. Päässä heitti ja kylmä hiki tuli otsaan. Jokainen ratakierros oli tuskan takana. Aloin pohtimaan että joskus tulevaisuudessa sovellan harjoitusta siten, että alan nauttimaan energiaa juoksun aikana ja pyrin saamaan itseni palautettua elävien kirjoihin heikoista hetkistä. Se voisi henkisesti toimia, kun ensin on ilman energiaa toinen jalka haudassa, mutta sitten saa itsensä kerättyä kasaan ravinnolla. Voisi tuoda uskoa tulevaan, että heikoista hetkistä voi nousta.

Viikko 2 / 110km / +715m

Ma – Iskuton päivä. Salilla crosstrainerilla 20min, jonka jälkeen mm. heel dipit ja muutamia jalka+käsiliikkeitä kahvakuulien kanssa. Perselihakset ja rintalihakset (jos niitä enää edes on) kipeytyivät, kun en ollut pitkään aikaan tehnyt mitään saliliikkeitä.

Ti – Esportin juoksumatolla 8km. Kaksi kertaa kiihtyvää vauhtia.

Ke – Erilainen harjoituspäivä. Esportin juoksumatolla aamulla 23km –> Keskivaiheen jälkeen kiihtyvänä 1km 4:30min/km, 1km 4:15min/km, 500m 4:00min/km, 1km 3:45min/km.

Illalla ilman energiaa Esportin radalla päivän toinen raatolenkki 5,4km.

To – Pieni mäkitreeni aamupäivästä Esportin juoksumatolla. 12km, josta 20min 8-10% nousukulmalla ja vauhdit silloin 5:50min/km.

Pe – Esportin juoksumatolla 15,55km.

La – Esportin radalla 75 rundia, 30km. Kevennetty pitkis. 2:38 meni.

Su – Esportin juoksumatolla 16,2km. Loppuun 2km 4:30min/km-vauhtia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s