Tänään istuin ensimmäistä kertaa elämäni aikana fysioterapeutin vastaanotolla. Siinä tuijotimme hämmästellen molempia jalkojani. Kauaa ei tarvinnut ihmetellä. Syy jonka vuoksi päädyin kokeilemaan fysioterapeuttia olivat toistuvat ongelmat oikeassa jalassa ja tarkalleen ottaen nilkan, jalkapöydän ja säären seudun kivut, jotka aina välillä tuppaavat tekemään juoksusta hankalaa ja pahimmassa tapauksessa niin hankalaa että päkiöille nouseminen on mahdotonta ja siten myös juokseminen. Viimeiset kaksi kuukautta olen nyt potenut vastaavaa ongelmaa jälleen. Pohdimme vastaanoton alkuun kuinka usein samoja ongelmia on ollut samassa jalassa. Vasen jalkahan on ollut täysin terve. Oikea jalka on fuskannut ainakin alla olevilla kerroilla:
- kevät 2015 – juoksu ei onnistu
- Marraskuu 2015 – juoksu ei onnistu
- erilaisia pieniä oireita koko vuoden 2016 aina silloin tällöin ja varsinkin mäkijuoksujen jälkeen – muutamien päivien poissaoloja tai pienen kivun kanssa juoksua.
- 2016 joulukuu – tammikuu 2017 – juoksu ei onnistu tai pienen kivun kanssa juoksemista.
No niin. Hetken muisteluiden ja jalkojen tuijottamisen jälkeen oli muutama suoritus tehtävänä. Ensimmäisenä tehtävänä oli nousta päkiöille ja seuraavana oli tehdä tehdä kyykky. Fysioterapeutti seurasi edestä jalkojeni liikkeitä. Muutaman suorituksen jälkeen tein peilin edessä vastaavat ja näin itse suoritukseni. Kas kummaa, oikean jalan nilkka näytti lähtevän päkiöille nousussa hieman huojumaan. Samoin myös kyykyssä. Vasemman jalan nilkassa ei näyttänyt tulevan liikkeen aikana minkäänlaista sivuttaisliikettä/-värinää.
Sitten mentiin selin makuulle. Fysioterapeutti otti hikiset ja rumat jalkani kätösiinsä ja alkoi vääntelemään. Vasenta jalkaa/nilkkaa väänneettäessä ylös ja alas jalka pysyy tukevasti hyvässä linjauksessa ja taipuu lähes normaalisti. Vaimennus tapahtuu ylös ja alas. Oikeaa jalkaa/nilkkaa ei saanut väännettyä ylös niin että linjaus olisi pysynyt vaan nilkka teki pienen kiepin. Vaimennusta ei myös tapahdu yläsuuntaan. Liikerajoitteita.
Seuraavaksi mentiin vatsalleen makuulle. Fyssari kertoi että seuraava toimenpide voi sattua vähän tai erittäin paljon ja kuulua naksahduksia. Kipua ei lopulta syntynyt, mutta nilkkaa väänneltiin ja revittiin siihen tahtiin että muutama kunnon poksahdus kuului. Hetkisen jo luulin että meinaako fyssari nyt tehdä lopullisen toiveeni, eli irroittaa koko paskajalan ja vaihtaa uuteen käyttökelpoiseen. Vääntelyiden ja kiskomisten jälkeen taas käännyttiin selälleen makuulle.
”Katso, nyt näyttää siltä että nilkkaa taipuu oikeanlaisesti asentoon, linjaukset aikalailla normaalit ja vaimennuksenkin tekee yläsuuntaan”. Siinä ihmetellen katselin että mitäs helvettiä tässä nyt tapahtui paskajalalle.
Nilkka oli ollut siis kansankielellä jokseenkin jumissa/lukossa/liikerajoitteinen/jäykkä. Fysioterapeutti napsautti nilkan liikerajoitukset pois ja laittoi nilkan oikeille sijoille. Liikerajoitteinen nilkka antoi selkeän syyn siihen, miksi esimerkiksi mäkijuoksussa saan aina jalan kipeytymään. Kun mäkijuoksussa jalka kääntyy ylös, niin samalla se kääntää nilkan virheasentoon, joka taas esimerkiksi tekee akillesjänteelle sen, että kuorma ei tule sinne normaalisti ylhäältä alas vaan samalla se venyy ja kuormittuu sivusuuntaisesti. Vika ei ollut niin suuri etteikö sillä pystyisi juoksua harrastamaan, mutta nimenomaan harrastamaan. Ongelmat tulevat siinä vastaan kun harrastaminen lähtee käsistä ja virheasentoista nilkkaa rasittaa esimerkiksi 12tunnin aikana 128kilometrin verran.
Viikon kuluttua perjantaina on uusi käynti. Siihen saakka sain fysioterapeutilta luvan juosta niin paljon kuin huvittaa. Perjantaina katsotaan sitten onko nilkka pysynyt vielä ns. raiteillaan ja jos on niin syntyykö kipua edelleen tai ovatko nilkan liikerajoitteet palanneet. Kuulemma helpolla tuskin tulen kuitenkaan pääsemään vaan nilkan kanssa jumppaaminen tulee työlääksi, jotta se ei menisi paikaltaan pois. Ja vaikka kuinka jumppaisi, niin se silti saattaa aina ajoittain lukkiutua, jolloin täytyy taas avata. Todennäköisesti liikerajoite nilkassa on ollut jo useamman vuoden, ehkä koko elämän, ja yhtenä syynä voisi olla esimerkiksi nivelsidevamma joskus futiksen juniorivuosina. Sellaista vammaa en kuitenkaan muista. Positiivista on se, että jos kyse oli näinkin pienestä asiasta, jota saa hoidettua nilkkaa jumppaamalla ja tarpeen tullen naksauttamalla sen takaisin paikalleen, niin tässähän vielä juostaan vaikka kuuhun ja sen ympäri.
Autolle kävellessä käveleminenkin tuntui oudolta – tai oikeastaan voisi sanoa normaalilta, oikealla jalalla astuminen tuntui samanlaiselta kun vasemmalla jalalla astuisi. En koskaan ollut ymmärtänytkään että pieniä eroja jopa kävellessä astunnassa on tullut. Nyt jännätään mitä illan lenkki tuo tullessaan. Jos tällä nyt pääsen perhanan jalan vaivasta eroon, niin lupaan kiittää joka ilta iltarukouksessa fysioterapeutti Janne Koposta. Jos en pääse vaivasta eroon, niin otan voodoo-nuken esiin, lyön lenkkarit naulaan ja alan ajamaan fatbikea. Hah.
Don Valido 