Valmistava jakso 2/3 / Karhunkierros 165km

Viimeisimmästä blogikirjoituksesta starttasikin valmistava jakso kohti Karhunkierroksen 165km:in tarpomista. Nyt kun kisaan on aikaa enää noin kuukauden päivät, niin on hyvä tehdä pieni tsekkaus menneisiin treeneihin. Harjoituksista on jäljellä vain noin 1/3-osa kunnes lähtölaukaus pamahtaa. Alla käyn pintapuolisesti erittäin tarkan ”juokse kun siltä tuntuu” strategiaan keskittyvän ja vähintään yliopistolliset kriteerit täyttävät harjoitusohjelmani menneiltä viikoilta. Helppo ohjelma ei ole ollut, sillä näiden lisäksi on tietenkin aikaa mennyt paljolti jalkapallokentillä säännöllisen epäsäännöllisillä ajoilla, sekä muutamaan otteeseen on jo lentokilometrejäkin kerätty. Molemmat, niin pallo kuin hölkkä, ovat kuitenkin tukeneet toisiaan hyvin ja antaneet päivään energiaa ainakin muutaman lisätunnin. Olen onnellisessa asemassa, että voin kuluttaa molempiin lajeihin paljon aikaa.

Tummenetulta viikon toteutuma, perässä tavoite jonka olin asettanut kun helmikuussa asioita aloin tarkemmin pohtimaan.

VK9 – 135km. 11h25min, 450m+. Tavoite: 140km, 0m+.

Sisälsi peräkkäisinä päivinä keskellä viikkoa vauhtijuoksuja – back to back. Noin kympin reippaita juoksuja kiihtyvästi 3:45-4:15min/km-vauhdeilla. Kovimmillaan 3:15min/km loppuhuipennuksia. Kaikki lenkit Hokan Cliftoneilla.

VK10 – 141km. 11h45min, 1500m+. Tavoite: 140km, 1000m+.

Sama painopiste kuin edellisellä viikolla, mutta vauhtijuoksut kovempina. Kymppi mm. 39minsaan tiistaina ja torstaina 38minsaan. Tällä viikolla kokeilin Hokan Claytoneita vauhdikkaammilla lenkeillä. Niille sopivat erinomaisesti. Muuten suosin edelleen Cliftoneita.

VK11 – 157km. 12h41min, 1900m+. Tavoite: 140km, 1000m+.

Edelleen sama teema eli vauhdikkaita juoksuja mukana. Keskellä viikkoa pidemmän lenkin keskivaiheilla seitsemän kilometriä kiihtyvästi niin kovaa loppuun kuinvaan lähti. Mäkisessä Bodomjärven maastossa saa hapot helposti pohkeisiin. Lauantaina kävin vetämässä maratonin ja hieman lisämetrejä, 43kilsaa kiihtyvästi. Ensimmäinen puolikas 21,5km ~1:38 ja toinen 21,5km 1:30.

VK12 – 72km. 6h30min, 2000m+.  Tavoite: 80km, 500m+.

Teemana palauttava viikko, painopisteen muuttaminen. Vauhtilenkit ajatuksena jättää väliin ja keskittyä tulevina viikkoina määrään sekä maltilliseen nousumetrien keräilyyn. Keskiviikkona perselihasten aktivointi Malminkartanon mäellä. 17kertaa raput ylös ja hiekkatietä alas. Matkaa taittui 10km ja nousumetrejä tonni. Aikaa meni 1:13.  Seuraavat kaksi päivää olikin sitten perse kipeänä Italian reissulla. Lauantaina Sorrentossa Napolin lähettyvillä pitkä nousu mäen nyppylälle ja sunnuntaina Roomassa hölkkää.

VK13 – 152km. 13h, 2800m+.  Tavoite: 163km, 3000m+.

Tarkoitus kerätä määrää ja nousumetrejä maltillisen sopivasti. Niitä löytääkin Nuuksiosta. Tiistaina, keskiviikkona, torstaina ja lauantaina puolipitkiä lenkkejä pituudeltaan 22-30km. Jokaiseen mahdollisimman monta mäennyppylää. Vauhti tasainen. Nuuksion hiekkatiet vielä jäiset, joten asfaltilla. Vauhtilenkit jääneet pois. Hokan Challengerit ensimmäistä kertaa käytössä, mutta eivät viimeistä! Huikea tuntuma.

VK14 – 152km. 13h15min, 2800m+. Tavoite 163km, 3000m+.

Samanlaista settiä kun edellinen viikko. Vauhtijuoksut pois kokonaan. Malminkartanon mäellä lisäksi perjantaina pieni normaaleilla vauhdeilla tehty mäkiharkka johon sai 500m nousua yhteentoista kilsaan. Lauantaina 31km ja alustana kaikki mahdollinen asfaltista lumeen, mutaan, pitkospuihin ja polkuun. Nuuksio edelleen jäinen ja osin lunta hiekkateillä.

VK15 – 141km. 12h30min, 2000m+. Tavoite: 90km, 1000m+.

Edelleen samaa teemaa, mutta tällä kertaa alkuviikosta pääsi jo jäättömälle polulle ja keskiviikosta eteenpäin Madridiin +27asteeseen. Puolipitkiä lenkkejä pituudeltaan 20-28km. Alunperin suunnitelmassa oli kevyt viikko, mutta kerta kun juoksuttaa, aurinko paistaa ja kroppa sekä pää ei tunnu kaipaavan lepoa, niin silloin juostaan. Viikon juoksut Challengereilla.

IMG_20170417_193941 (1)

Alkanut viikko on kevyt viikko ja tarkoitus olisi kerätä maksimissaan noin sata kilsaa. Seuraavat kaksi tai kolme viikkoa sitten jälleen enemmän kilsoja nuppiin.

Heikon loukkaantumisen vaivaaman tammikuun johdosta vuoden juoksutilastot ovat vasta nyt jälleen vuodelleni asetetussa tavoitevauhdissa (5000km): 1580km, 138h, 19500m+. Mikä on kuitenkin mukavaa, on se että nousukuntoa on selkeästi havaittavissa ja 140-150km viikot eivät enää tunnu läheskään samalta, ts. rankoilta, kuin esimerkiksi viime vuonna. Uskonkin että jo ehkä vuoden kuluttua 140-150km/vk voisi olla hyvinkin se kevyen viikon määrä. Tärkeintä kuitenkin pitää maltti, ettei sorru loukkaantumiskierteisiin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s