Karhunkierros yhdeksässä tunnissa

Torstai-aamu. olotila on karsea, kurkku kipeä ja yskää. Tein päätöksen että olen seuraavan päivän 160km:in kisasta auttamatta ulkona. Se päätös olikin pitkästä aikaa itseltäni järkevä päätös – tosin hyvin hankala ja raskas sellainen. Olinhan kuitenkin juuri tuota kysenomaista kisaa varten harjoitellut menneet kuukaudet. Ennen päätöstäni olin kuitenkin vielä yhteydessä mäyrätohtori Noksuun, joka oli asianlaita samanmielinen. Pyysin kisajärjestäjältä, jos voisin vaihtaa osallistumiseni lauantaina starttaavaan Karhunkierroksen 80km (84km) kisamatkalle eli matkalle joka käytännössä siis tarkoitti Karhunkierroksen vaellusreitin kiertämistä päästä päähän. Näin saisin yhden päivän lisää toipumisaikaa ja voisin lauantaina aamulla tehdä päätöksen voisinko startata edes siihen.

Perjantaina iltapäivästä ensimmäistä kertaa oloni alkoi hieman kohentumaan. Jotain kuitenkin kertoo se, että kun kävimme katsomassa Oulangan huollossa 160km kisaa ja hölkkäsin huoltajani kanssa muutaman sadan metrin niin purskahdin välittömästi yskään, joka kuulosti siltä että olisin vedellyt viimeiset 50-vuotta tervaa keuhkoihin.

Perjantai-iltana aloin miettiä tulevaa kisaa. Pettymys osallistumattomuudesta 160km:iin oli nyt unohdettava ja katsottava huomiseen. Pakkasin juoksukamat muovisäkkiin ja juoksureppuun laitoin tarvittavat tarvikkeet ja energiat lähtöä varten. Selasin nopeasti osallistujalistan ja totesin että todennäköisesti Ruokolaisen Tero lähtee kovaa. En vaivannut päätäni kuitenkaan seuraavalla päivällä joten jätin miettimättä kisastrategian, enkä tehnyt minkäänlaista huoltosuunnitelmaa. Kunhan otin energiaa mukaan ja katson sitten kisan aikana mitä otan ja missä vaiheessa.

Perjantai-yö oli kylmä ja karmea. Kurkunpääntulehdus oli poistunut, mutta sitä seurannut yskä valvotti koko yön. Taidoin torkkua korkeintaan tunnin verran. Neljän aikaan vierestäni yskimiseeni herännyt huoltajanaiseni kyseli unenpöpperössä että aionko todella lähteä kisaamaan. Aioin kai. Lopulta nousin sängystä ylös kello 05:15 ja lähdimme ajamaan kohti Hautajärveä. Matkalla Hautajärvelle söin Clifbarin ja banaanin sekä join 0,5l vettä. Adrenaliinia alkoi virrata jo suonissa sillä kun Hautajärvelle pääsin, niin painelin itselleni epätavanomaiseen aikaan paskalle vessaan.

Siellä sitä seisoskeltiin muiden mukana. Shortsit jalassa, lippalakki päässä. Kisassa jota varten en varsinaisesti ollut harjoitellut. Viime ajan harjoittelut olivat sisältäneet paljolti hidasvauhtista polkuilua. Nyt tiesin että tässä kisassa alussa todennäköisesti tullaan jo tööttäämään sellaista vauhtia, jota olin todennäköisesti juossut vain muutaman kerran tämän vuoden puolella. No samapa tuo, mitä nopeammin, niin sitä nopeammin maalissa. Niin kai. Olin kuitenkin arvioinut vauhdit liian alakanttiin. ”Oulankaan tulen noin kympiltä”…

Kisan startti. Siirryn lähtöviivan läheisyyteen. Ruokolaisen olin jo bongannut. Olin myös kuullut että mukana on jokin seikkailujuoksija nimeltäänsä Pekka. Kova kaveri joka laittaa kuulema kirjoja reppuun ja repun selkään jotta saa lisäpainoa juostessa mäkitreenejä. Selvä se. Tähän kyytiin pitää päästä. ”Voi olla että katselen Oulangan huollossa jatkanko vai keskeytänkö”..

Pam! Tero pinkoo kärkeen. Itse hieman hämmennyn kun eturivi tykittää jalkaa toiseen eteen. Jään lähdössä noin kymmeneksi ja Tero näyttää karkaavan muutaman muun kanssa jo parinkymmenen metrin päähän! Parinkymmenen metrin päähän! Kelatkaa! 20metriä!! 84km:n matkalla!! ”Nytkö peli jo hävittiin”.

Spurttaan. Otan kärjen kiinni. Tähän kyytiin on nyt lähdettävä! Tero menee ekana. Sitten on Pekka ja joku kolmas muu mukana. Minä tulen neljäntenä. Juostaan peräkkäin. Katselen kelloa… Ensimmäinen kilsa.. 4:15… Toinen kilsa 4:20… Kolmas kilsa 4:20… Sitten joku tippuu jäihin ja meitä on enää kolme. Tero painaa edellä, hyppään jossain vaiheessa Pekan ohi toiseksi ja juostaan kolmistaan letkasssa. Tero on päättänyt alussa jo katsoa mistä meihin muihin on. Vauhdit ei näytä tippuvan. Sen lisäksi jossain viiden kilsan kohdilla Ruokolainen päättää alkaa höpistä. ”Joo, on tänään kyllä melko nopeessa kunnossa tää alun pätkä ainakin”.

Ruokolaisen kyselytuntia en kestänyt, se oli liikaa. Noin kahdeksan kilometrin kohdalla päätän jättäytyä Teron ja Pekan kyydistä. Nyt mennään liian kovaa ja liian mukavia höpistään. Hiljalleen kaksikko häipyy puiden taakse. En tiputa vauhtiani kuitenkaan paljoa, joten näen vielä muutaman kilsan verran äijien hahmot vilahtavan puiden lomasta.

Saavun Oulangan huoltoon noin klo: 09.25. ja olen kärkeä muutaman minuutin perässä. Tämä oli hieman yllätys. Ajattelin Teron ja Pekan painelleen kovempaa. Oulangan huollossa on kiirettä  – ainakin huoltajallani. ”ööö.. sun piti olla täällä kymmeneltä”. Huomaan että siellä ollaan juuri herätty torkuilta tai sitten salkkareiden viimeisin jakso on jäänyt pahasti kesken. Nappaan nopeasti huollosta lisää geelejä taskuun, täytän vedet ja pingon matkaan.

 

Kauniisti virtaa joki. Hups. Lennähdän helpolla osuudella kyljelleni maahan. Kuka helvetti kamppas. Tässähän on vain hiekkaa. Pieni juurakon pala kurkistaa maasta ja virnuilee. Siitäs sait. Nousen ylös ja tsekkaan ettei mitään hajonnut juoksurepusta tai kylkiluista, sillä ilmalento oli näyttävä.

Jaahas. Sitten uidaan. Joki, vesilammikko, puro, lampi. suo… mikälie.. keskellä kelluva pitkospuu, joka ei ylety läheskään kuivalle maalle. Ensin hyppäät polvia myöten jääkylmään veteen ja sitten ponnistat kelluvalle pitkospuulle jolla tasapainoilet hetken kunnes tajuat senkin vievän vain veden alle. Ei muuta kuin eteenpäin. Litimärillä kengillä.

Matka Juuman huoltoon on haastava. Oulangan huollosta oli sen verran kiire lähteä, että paljoakaan ei tullut mietittyä mitä Juumaan saakka tarvitsee. No, puolivälissä Juumaan, 15km jäljellä ja onhan se kiva kun energiat ovat loppu ja myös vedet. Täytän ensimmäisen kerran vedet todennäköisesti jostain lumensulamisvesistä. Toisen kerran löydän jonkinlaisen puron jonne upotan pullot jotta saan vettä. Hyvää! Bakteereja!? Ehkä! Mutta hyvää kuitenkin!

Koskas se Juuma tulis. 15km on melko pitkä matka tässä vaiheessa kisaa ilman energioita.

Oho, hups. Mullahan oli tässä uudessa juoksuliivissä tääkin tasku. Siellähän oli 100g apteekin nallekarkkeja. Vedän koko karkkipussin naamaan. Noin 10min kuluttua elän uutta nousua. Painelen viimeiset viisi kilometriä Juuman huoltoon jopa alle vitosen kilsavauhteja. Tai ainakin parin kilsan verran.

Juuman huoltoon tulen helvetin nälkäisenä. Alan ahmimaan Dominokeksejä, karkkia, sipsejä. Ihan mitä vaan. Kysyn huoltajalta että voinko ottaa pari kourallista dominokeksejä juoksuliivin taskuihin mukaan. Aivan helvetinmoinen nälkä. Ahmin ja ahmin.

Kilometrit 8-50 on melko yksinäisiä. Muutamia 160km kisailijoita ohitin ja loppua kohden alkoi Ansiot mennä ohi lyhyemmän matkan kisasta. Juumankin jälkeen edelleen juoksen aikalailla yksin. Keisteri on ohittamassa jossain vaiheessa ennen Konttaista. Päätän että en päästä ohitse vaan otan pienen kirin tässä vaiheessa jo. Painellaan Keisterin kanssa jokunen sata metriä hyvää vauhtia kunnes totean että ehkä nyt ei kuitenkaan tänään enää lennetä. Keisteri pyyhältää ohi.

Seurailen jokaisella huoltovälipätkällä väliaikoja. Nelonen oli Oulangassa kolmisen minuuttia perässä, Juumassa kymmenisen minuuttia. Perhana. Ei sitä hirveästi voi vauhtia tiputtaa, joten jatkan matkaa mahdollisimman nopeasti. Edeltävät näyttävät karanneen. Oulangassa olin kärkeä vain kaksi minuuttia perässä, mutta Juumassa Tero oli ottanut eroa jo päälle 30minuuttia. Tero on vedellyt Oulanka – Juuma välin hyvää tahtia. Se väli, jossa itsellä energiat loppuivat ja jossa jouduin ehkä turhaan hieman hidastelemaan. En siis keskity enää kärkikaksikon etenemiseen, vaan pyrin pitämään kolmannen sijan.

Kohti Konttaista. Lunta. Märkää. Pientä nousua ja laskua ennen Konttaista jota voisi hyvin juosta ripeämminkin, mutta askellus lumikourussa on haastavaa. Tai sitten alkaa vain olla hieman puhki. Etenen kuitenkin juoksemalla. Otan muutamia lyhyitä kävelypätkiä joilla tankkaan energiaa.

Saavutan Konttaisen huollon ja alan olla melko varma kolmossijasta. Käsken huoltajan soittamaan kun nelonen lähtee Konttaisen huollosta. Puhelua ei hetkeen kuulu. Tsekkaan kännykällä tulospalvelusta ja totean että enää ei ole mahdollista ryssiä kolmatta sijaa. Rallattelen rauhallisesti hetkisen aikaa kunnes tajuan että voisin ehtiä alittaa yhdeksän tunnin ajan. Singahdan vauhtiin.

”Tästä on Rukalle tasan 2,5km”. Mitäs ihmettä. Sittenhän tässä on gepsi näyttänyt ihan pyllyä. Ei taida onnistua alle ysituntia. Tai sitten saa olla täysin suoraa pätkää ja alamäkeä.

Saavun maaliin ajassa 9:08h. Kävelen eteenpäin maalialueen huoltoon ja ahmin keksejä. Dominokeksejä tai jotain muita. Ahmin yhden lautasen tyhjäksi kekseistä. Siirryn seuraavalle lautaselle. Sipsiä. Joo.

Illalla käyn baarissa ottamassa muutaman. Katselen myös aikaisempien vuosien tuloksia ja huomaan että olen kautta aikojen kolmanneksi nopein Karhunkierroksen suorittaja. Ainakin tässä kysenomaisessa kisassa. Sehän on siistiä.

Kiitokset kisajärjestäjille. Juoksutovereille. Huoltajalleni. Itselleni.

Kisavarustus: Hoka One One Speedgoat-kengät, Rehband-compressiosukat, Hoka One One -tiimishortsit ja -paita.

Kisaeväät:

Dexal energiageelejä. Apteekin luomu nallekarkkeja 4x100g pussia. Vettä.