Kauden päätös – uuden kauden alku

Kausi 2017 alkaa olla kisojen osalta aikalailla pulkassa. Kausi 2017 tulee jäämään muistiin erittäin hankalana ja koettelemuksia sisältäneenä vuotena. Alla lyhyt tiivistys vuodesta sekä loppuun ensi kauden suunnitelmista.

Mennyt kausi

Heti tammikuusta päädyin telakalle kuukaudeksi. Tuon telakan jälkeen pääsin hyvin treeneihin käsiksi ja treeni sujui mallikkaasti kohti toukokuun Karhunkierrosta.  Maalis- ja huhtikuusta sain molemmista kasaan 600 kilometrin kuukaudet. Seuraava telakka odottikin kuitenkin heti Karhunkierroksen 84km kisan jäljiltä. Tuosta telakasta koituikin tähän mennessä pisin telakkani juoksu-urallani ja 2,5kuukautta sainkin kärvistellä ongelmien kanssa. Käytännössä missasin kesän parhaimmat juoksukelit. Tuona aikana keräsin ensimmäiset DNS leimat (Nuts Pallas, Nuuksio Trail70). Telakkaan johtaneet syyt todennäköisesti olivat liian rajut harjoitusmäärät tehoineen sekä päälle raskas kisa. Sekä tietenkin se, että nämä jalat eivät ole ihan täyttä terästä vaan anatomiassa on puutteita; länkisäärisyys, polven virheasennot, säären olematon sisäkierto jne.

Telakalta päästyä ehdin noin 1,5kk harjoitella nousujohteisesti kohti Vaarojen maratonin ultramatkaa 130km:ia. Kisaviikkoon lähdin hyvillä mielin ja tunsin että telakka ja sitä kautta tullut lepo oli jopa saattanut parantaa kuntoani kun olin päässyt nyt energiaa puhkuen harjoittelemaan. Olin Vaarojen viikolla siis hyvässä nousukunnossa.

cropped-img_20171004_134236_103.jpg

Kuinka ollakaan kisapäivänä kuitenkin kaksi tuntia ennen starttia kuume oli yllättänyt ja starttiin lähdin lämpö päällä. Pohdin että kyseessä olisi saattanut olla jännityksestä noussut lämpö, mutta jo ensimmäisen kilometrin jälkeen huomasin että sitä se ei ollut. Hölläsin vauhdin kevyeksi ja jatkoin etenemistä. Kiviniemessä 40kilometrin kohdilla toivoin löytäväni kuumemittaria huollosta, mutta sellaista ei ollut ja tein lopulta kisajärjestäjän kanssa päätöksen lähteä nukkumaan mökille, DNF. Valtava pettymys.

Heti tiistaina toipuessani palasin takaisin harjoittelun pariin. Lauantaina kävin vetämässä Liedossa Parmaharju Trailin 20kilometrin matkan. Osanottajalista oli kova sillä edelläni maaliin juoksivat Henri Ansio (polkujuoksun MM-nelonen), nuori ranskalaissuunnistaja sekä TuUl:n maratoonari joka painelee kympin 32-minuuttiin. Tämän kisan lasken jo uuden kauden ensimmäiseksi kisaksi.

cropped-22406367_1402018586586562_7920566985368239066_n.jpg

(Kosteaa oli Liedossa, mutta myös raput löytyi x2)

kisaparmaja

(Parmaharju Trailin sykedata. Keskisyke 92% maksimisykkeestä)

Kausi 2017 kisastatsit

  • Karhunkierros 84km, 3.sija, 9:08h
  • Nuts Pallas 130km, DNS (Did Not Start)
  • Nuuksio Trail 70km, DNS
  • Vaarojen Ultra 130km, DNF (Did Not Finish)
  • Turku Trail Cup, Parmaharju Trail 20km, 4.sija, 1:29.

Tuleva kausi 2018

Tuleva kausi tulee olemaan raju kilpailuiden merkeissä. Tarkoitus on kiertää Ultra Trail Tour Finland, joka koostuu kolmesta ultramatkan kisasta. Karhunkierros 160km aloittaa kiertueen toukokuussa. Jatkoa seuraa Pallaksella (130km) heinäkuussa ja kierroksen päätös huipentuu lokakuun alussa Vaaroille (130km). Oma kilpailukausi ei kuitenkaan ala vasta toukokuulla, vaan jo helmikuun lopulla. Tuolloin suuntana on Las Palmas ja Kanarian halkijuoksu, TransGranCanaria 125km. Eeppinen kisa monessa mielessä ja itselleni erittäin merkityksellinen kisa monessakin mielessä.

Harjoittelu kohti Kanariaa ja UTTF:ia

Harjoittelu tulee rytmittymään 2:1 suhteessa. Kaksi kovempaa viikkoa, yksi erittäin kevyt viikko. Tärkeintä on muistaa pitää kevyet kevyinä ja kovat kovina. Niin harjoitustasolla kuin viikkotasolla. Aikaisemmin olen pitänyt 3:1 suhteen, mutta olen todennut nyt jälkikäteen että telakalla ei kehity. Mieluummin hieman ylipalautunut, kuin pahasti alipalautunut. Kahdessa viikossa ehdin kuitenkin hyvin tööttäämään treeniä sisään ja itseäni jumiin.

Harjoitteluani seuraa kaksi aktiivista ja kokenutta urheilijaa, Ville Maksimainen* sekä Marko Mattila*. Heiltä konsultoin apua harjoituksiin, rytmitykseen ja palautumiseen. Ville tuo varsinkin apua PK-harjoitteluun, sykedatan hyödyntämisessä sekä antaa arvokasta informaatiota pidempien matkojen harjoittelusta. Marko taas kykenee antamaan konkreettisia harjoituksia kehittämään vauhtiominaisuuksia sekä tehopuolia, mutta myös Villen tavoin ymmärtää sykkeiden ja pitkien matkojen päälle. Kovasti molemmat ovat houkutelleet minua siirtymään hieman lyhyemmille matkoille, mutta sitä harkitaan tulevan kauden jälkeen.

Harjoittelun seurannan vuoksi ostin myös uuden juoksukellon, Suunto Spartan Ultran sekä siihen kuuluvan sykevyön, jonka avulla nyt näen syketasolla treenien rasittavuuden. Enää ei mennä pelkällä tunteella treeneissä vaan maksimaistyylisellä insinööritarkkuudella.

Sisällöllisesti alkukausi viikkotasolla

  • 1x VK-harjoitus
  • 1x mäkiharjoitus
  • Loput harjoittelut PK-alueen harjoittelua, sisältäen pitkikset ja lyhyemmät PK-lenkit.
  • 1-2x kuntosalilla kevyt lihaskestävyys.
  • 2-3x Foamroll ja liikkuvuus

mäkireenisyke

(Tänään tehty ensimmäinen uuden kauden mattomäkireeni. 10km ja 1236m+ nousumetriä. Harjoituksen sisältö: 3x5min jokaisella kulmalla, kulmaa aina nostaen seuraavalle tasolle. Kolme kierrosta. 8% 9kmh, 10% 9kmh, 13% 8,4kmh, 16% 7,7kmh, 20% 6,7kmh)

Alustavia harjoituskisoja

  • Hirvihölkkä 15km (Herttoniemi) VK43
  • Aktia 10km VK46
  • Espoo Trail Run/Aktia 10km VK49
  • Espoon UV-juoksu VK52

Tulevan kauden tavoitteet

  • PYSYÄ EHJÄNÄ. Jos tämä toteutuu on alla olevat mahdollisia.
  • UTTF-läpäiseminen ja liivin saanti. Kiertueella TOP3-tähtäimessä.
  • TransGranCanaria, TOP50.
  • Maraton sub 2:45.

——————————-

*Markoa voit seurata:

https://hyvallahookilla.wordpress.com/

https://www.instagram.com/marko.mattila76/

*Villeä:

https://www.instagram.com/villemaksimainen/

Sekä koko Hoka One One Team FI tiimiläisiä:

https://www.instagram.com/unofficial_hokaoneonefi/

https://www.facebook.com/hokaoneonefinland/

cropped-hoka1.png

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s