Transgrancanaria 128km ja 6500m+. Kisaraportti.

Lähtökohdat

Varoituksen sana. Raportti on pitkä. Jos sen haluat lukea, niin varaa siis hetki aikaa. Jos taas et jaksa kaikkea lukea niin voit hyppää otsikosta toiseen selaamalla.

Mutta mennään lähtökohtiin. Kisassa oli itselläni melkoisen paljon kiinni. Monta eri asiaa lisäsi tunnepuolta kisaa kohtaan. Ensinnäkin se, että puolet juuristani ovat saarelta. Kyseessä olisi jonkinlainen pyhiinvaellusreissu toisen hieman tuntemattomamman puoliskon juurilleni. Saarelle jossa olen vieraillut vähintään kaksi tusinaa kertaa ja josta osin suonissani virtaava veri kumpuaa.

Toinen sivumaku tuli menneestä kaudesta, joka pitkien kisojen osalta oli monella tapaa pettymysten saattelema. Loukkaantumiset pilasivat mahdollisuuden osallistua niin Nuuksion kuin Pallaksen ultraan, ja kun Vaaroille pääsin niin löysin itseni DNF-paljusta. Yhdeksän kuukautta viimeisestä onnistuneesta ultrakisasta, joka oli Karhunkierroksen 84km. Varaa ei olisi epäonnistua. Tai olisi, mutta silloin saattaisi tulla pää kipeäksi ja viimeinenkin usko mennä.

Kolmas lisäjännitystä tuova asia oli sangen positiivinen asia. Olin kyennyt tekemään kanariaa varten viiden kuukauden erinomaisesti edenneen nousujohteisen, tehotreenejä sekä spesifimpiä jaksoja sisältäneen harjoituskokonaisuuden. Olin viiden kuukauden aikana parantanut alimatkojen tuloksia roimasti. Kymppi kulki jo 34minuuttiin ja loppua kohden varmasti olisi mennyt lujempaakin. Harjoituskisoissa olin saanut onnistumisia. Testit osoittivat että aerobinen kuntoni oli parantunut huimasti niin kolmen kuukauden jaksossa kuin vuoden jaksossa. Omat odotukset olivat kasvaneet.

Viimeinen lisäjännitys tuli ylimenemisestä. Loppua kohden korttitalo alkoi jo horjua ja jonkinlainen vamma alkoi ilmoittaa itsestään, mutta kanarialle päästessä ilmeisesti lämpö ja paremmat juoksualustat antoivat myöden harjoittelulle.

Kaikki olisi valmista, mutta olenko minä valmis. Kisapäivänä pohdin vielä hysteerisesti mihin sitä onkaan tullut päänsä laitettua.

Harjoittelu kohti kanariaa

Syyskuu 44h, 430km, 9 000m+

Lokakuu 49h, 460km, 9 000m+

Marraskuu 52h, 520km, 9 500m+ (mäkispesifejä treenejä ja tehoharjoittelua)

Joulukuu 61h, 615km, 9 000m+ (määräviikko johon 220km)

Tammikuu 51h, 515km, 9 000m+ (mäkispesifejä treenejä)

Helmikuu 57h, 407km, 17 000m+ (sisältää kisan)

Yhteensä 6kk 314h, 2947km,  62 000m+.

---

Kaksi viikkoa kisaan

Saavuin paikalle kanarialle perjantaina 9.helmikuuta Norwegianin lennättämänä. Ystäväni Nokelainen oli saapunut edellisenä päivänä saarelle suoraan Etiopian harjoitusleiriltään. Tapasimme Las Palmasissa hotellissa, josta seuraavana aamuna lähdimme heti tutustumaan reittiin. Tarkoituksena oli hölkätä rauhallisesti koko kisareitti kolmessa päivässä. Tämä oli osin melko riskaabeli ratkaisu, mutta onnistuessaan toisi melkoisen määrän lisää tärkeää tietoa, kun tietäisi mitä odotettavissa on itse kisassa.

Majoitukset olin suunnitellut siten että ensimmäisenä päivänä majoittuisimme Presa de Los Peresin vuoristohotellissa, Refugio El Hornillossa, joka oli noin 50km päässä startista. Majoituspaikka osoittautui luksustason hotelliksi vuoristomaisemineen, lämpimin suihkuineen ja erinomaisella ruoalla. Toinen yö olisi kaksi kilometriä ennen Tejedaa ja toisen päivän hölkäksi tulisi noin 25km. Kolmatta yötä ei oltu suunniteltu majoitusten osalta, mutta tarkoituksena oli edetä ainakin Tunteen eli kisan kilometrille 95, josta olisi maaliin lähinnä enää laskettelua.

Nokelainen oli varautunut hölkkävaelluksellemme kahdeksan kilon rinkalla. Itselläni oli vaihtovaatteina toiset t-paidat ja shortsit. Kylmähän siinä tuli kun yöllä ja korkealla asteet laskivat lähemmäs nollaa. Siinä kun Nokelainen veteli toppatakkia, tuulitakkia ja sadetakkia sekä hanskaa käteen, niin itse laitoin toisen kerraston t-paitoja päällekäin.

Yhtä kaikki. Selvisimme kuitenkin hölkkävaelluksesta ja monesti jopa nautin hetkistä.

(Kaikilla on vielä mukavaa. Loma alussa ja hölkkävaellus alkakoon)

(Presa Pereziin tuloa)

96km ja 5500nousumetrin hölkkävaelluksen lisäksi viimeistelyni kohteessa sisälsi:

• vaellus 14km, 1400m+ nousua.
• 8x800m vedot 2:35min-2:25min väliin jokainen 800m. Seitsemän päivää ennen kisaa harjoitus.
• Mäkijuoksu 17km, 1100m+ nousua ja saman verran laskua. Viisi päivää ennen kisaa.
• Muutama kevyt 5-10km höntsä kisaa edeltävinä päivinä.

---

Kisaviikko, -päivä, ja suunnitelmat

Kisaviikko alkoi kuin alkoikin surkeaakin surkeammissa merkeissä. Olin majoittunut maanantaina Moganiin huvilaan jossa asusteli myös kissa. Sain järkyttävät allergiat ja jouduimme vaihtamaan majoitusta. Allergiat eivät kuitenkaan tuntuneet hellittävän vaan seuraavat päivät kärsin räkäisyydestä ja tuntui että paikoitellen oli myös lämpöä. Vein kuitenkin kevyet hölkät suunnitellusti läpi. Kisapäivänä flunssan ja allergian oireet olivat kadonneet, vaikkakin pientä, eikä edes niin pientä, ramppikuumetta oli selvästi päivällä havaittavissa. Kaksi tuntia ennen starttia tärisin viltin alla hotellilla kunnes lähdin kävelemään lähtöalueelle, jossa tunnelma oli katossaan. Olihan perjantai-ilta ja kello 22:00. Artistit esiintyivät Las Canterasin lähdön viereisellä aukealla ja väkeä oli kokoontunut melkoisesti lähtöpaikalle.

Suuntasin Nokelaista ja tämän vaimoa sekä Nokelaisen toista huoltajaa tapaamaan kahvilaan. Jussin huoltotiimille jätin omia energiageelejä ja olimme sopineet että Terorin huollossa voisin käyttää heitä apunani. Muuten huoltaisin itseni läpi reitin. Nähdessäni kolmikon jännitys tuntui laukeavan ja raikaisin tervehdykseksi: ”nyt tapetaan kaikki”. Onneksi samassa kahvilassa ei tainnut olla muita suomalaisia.

Kisaenergiani ja -huoltoni olivat sangen yksinkertaiset. 15-20min välein vettä naamaan sekä energiageeli. Lisäksi huoltopisteiltä jotain aina suuhun. Tässä onnistuin lopun viimeistä 30kilometriä lukuun ottamatta.

Kisastrategiani oli seuraava: Olin ensimmäisessä vuorikisassani. Lisäksi ajallisesti tulisin todennäköisesti juoksemaan pisimmän lenkkini. Täytyisi siis tehdä järkevä strategia. Eli toisin sanoen alusta turhat sekunnit pois, samassa jännitys pois ja kroppa käyntiin, kovaa, sen jälkeen sitten välikuolema ja sitä kautta normaalit vauhdit löytynevät. Lopussa kaikki peliin. Olin sopinut itseni kanssa että vaikka mikä olisi niin kisassa tulisin kaikki tasaiset pätkät ja alamäet juoksemaan tai ainakin hölkkäämään. Ylämäissä saisin luvan sauvoa.

Eli yksinkertaistettuna: Juokse kaikki tasaiset pätkät ja alamäet, kävele fiiliksen mukaan ylämäet. Aloita kohtuullisen kovaa, juokse fiksusti kisan keskivaihe, lopeta kovaa.

Kisavarustus:

• HOKA ONE ONE Speedgoat2 maastojuoksukengät (86km saakka)
• HOKA ONE ONE Challenger ATR4 maastojuoksukengät (viimeinen 42km)
• Petzl Nao+ lamppu ja vara-akku.
• Camelbak 2x 0,5l softflask.
• Espanjasta löydetyt halvimmat sauvat. Olivat alumiinia, joten toivoin kestävän. Merkki oli muistaakseni New Feel. Heitin lentokentällä paluumatkalla roskiin kun koneeseen eivät antaneet tuoda.
• Suolatabletteja 10kpl (käytin 2kpl kisan loppuvaiheessa)
• Energiageelejä 32kpl. Kaikki meni noin 90kilometrissä.
• 200g Karkkipussi. Söin puolet.
• Hoka-lippis ja kledjut.
• F-Light Hoka juoksureppu.
• Inov tuuli-/sadetakki.

---

Kisa

• 0-16,6km Arucas, 593m+, 1:31h. Sijoitus 68.

Lähdössä pääsimme ensimmäiseen karsinaan Nokelaisen kanssa. Ammattilaiset ja muu eliitti oli päästetty heti kärkeen. Olimme noin 20metrin päässä starttiviivasta ja edessä oli noin 100 juoksijaa. Pitkiltä tuntuivat minuutit odotella starttilaukausta.

Lähdöstä Nokelainen ampaisee heti hurjaan vauhtiin. Koitan pysytellä perässä. Rantahiekka ei houkuttele juoksemaan kovaa, mutta nyt on otettava hyvät asemat – ajattelen. Tarkoituksenamme oli päästä mahdollisimman lähelle vesirajaa hyviin asemiin, jossa hiekka on kovempaa. Ensimmäinen 300m näyttääkin kello parhaimmillaan vauhdiksi 3:45min/km. Se on ihan kelpo 126km ja 6000nousumetrin vuoriultran lähtövauhti. Saan hyvä juoksulinjan vesirajan tuntumasta ja kevennän vauhtia sopivaksi, noin 4:15min-4:30min/km-vauhdiksi. Toinen, kolmas ja neljäs kilometri tullaan vielä rantahiekkaa sekä loppua kohden rantakatua pitkin noin 3h maratonvauhtia, 4:15min/km-vauhdilla. Mahtavat fiilikset, koko pitkän rannan on yleisöä huutamassa ja taputtamassa. Varsinainen karnevaalimeininki. Näen kärkijuoksijat noin 100m päässä. Nokelainen on pinkonut 20-40metrin eron minuun.

Ensimmäinen nousu lähtee heti viidennellä kilometrillä. Helppoa asfalttinousua vielä, jossa alkuvaiheessa kisaa on juostava hyvällä tahdilla ellei halua sataa ihmistä itsensä yli. Juoksen siten etten puuskuta ollenkaan. Vierestä espanjalainen juoksija pinkoo ohitseni ja kuulen kaverin keuhkojen käyvän kierroksilla jo tässä vaiheessa kisaa. Seuraavat kolme neljä kilometriä ovat loivaa nousua.

Ensimmäinen polkualamäki. Muistan hölkkävaellukseltamme tämän helpoksi. Edessäni olevat espanjalaiset himmailevat alamäkeä jarrutellen. Seuraan heitä ensimmäisen viisi metriä kunnes muistan Nokelaisen sanat. Älä jarruttele alamäissä, niin ei mene jalat tukkoon, voitat minuutteja. Annan siten mennä. Espanjalaiset jäävät kuin paikoilleen ja noin viidessä sekunnissa heitä ei näy edes enää takanani. Painelen alamäen ilman jarruja ja vauhti on sen mukainen että turvalle lentäessä voisi kisa todennäköisesti olla ohi.

Vähän yli kymmenisen kilometriä menty. Olen ottanut kaksi geeliä ja juonut kuten ajatellut. Vatsaan alkaa tuntua. Jep. Nyt on se hetki. Kisan ensimmäinen ja toivottavasti viimeinen välikuolema. Hyvähän se on 126kilsan kisassa kantata kilometrillä kymmenen. Katson kelloa, keskivauhti näyttää 4:50min/km. Nousua on kuitenkin tullut jo sen 400m. Seuraavat pari kilsaa hiljennän vauhtia ja alan peesaamaan edellä olevia. Silmäilen samassa sopivaa tyhjennyskohtaa. Katselen kellosta että ensimmäiselle huoltopisteelle ehkä kolme kilometriä. Onkohan siellä bajamajaa. Lopulta vatsa ei kestä sinne saakka ja sopivassa kohden hyppään reitiltä sivuun puskaan. Joko oksennan tai ulostan. Laitan otsalampun pois päältä. Nopealla toimituksella nestemäistä ruskeaa, ei niin kiinteää, valuu barrancon kivien sekaan. On pilkkosen pimeää ja ohittavat juoksijat valaisevat mukavasti toimitustani. Katselen taivaalla kimaltelevia tähtiä ja mielessäni pyörii vain yksi ajatus. Tästä on ennenkin selvitty. En vain muista koska.

Otsalamppu päälle ja takaisin polulle. Muutama minuutti siinä vierähti. Nopea varikkokäynti vaikka tuossa ajassa ohitseni ehti vilahtaa ainakin toistakymmentä juoksijaa. Tunnustelen vatsaa. Tuntuu hyvältä. Olotila tuntuu kuitenkin oudolta ja lievää oksennusoloa havaittavissa. Rennolla askeleella lähden peesailemaan edessä olevaa. Nyt etsitään sitä sopivaa vauhtia. Saavun ensimmäiseen huoltoon. Täytän vesipullot ja vedän parit appelsiinin suikaleet naamaan tiskiltä. Huoltopiste sijaitsee pienessä kyllässä jossa väki on kannustamassa juoksijoita. Melko siisti fiilis mennä läpi kylän kello 00:30. Kisan helpoin ja juostavin osuus on edetty – ja olen saakeli aivan paskana.

• 16,6km – 27,3km Teror, 624m+, yhteensä 2h47min, 1216m+. Sijoitus 76.

(tässä vaiheessa kisaa ollaan edetty tähän, noin. 17km takana. Las Palmas ja lähtö näkyy kaukana. Kuva otettu valoisaan aikaan hölkkävaellukselta)

Seuraava huoltoväli on jo sitä itseään. Nousua ja paikoitellen hyvin jyrkkää sellaista. Innokkaat vetävät suoli pitkällä ohitseni jyrkkää mäkeä. Olotilani on edelleen hieman outo ja olen selvästi edelleen jonkinlaisessa välikuolemassa, josta olen tokenemassa. Tunkkaan jyrkkää ja pimeää ylämäkeä ripeästi kävellen ja kaksin käsin sauvoen. Käytän sauvoja ensimmäistä kertaa kisassa ja toista kertaa elämässäni, jos ei hiihtämistä lasketa. Se ensimmäinen kerta oli viittä päivää aiemmin pienimuotoisessa hölkkätreenissä. Kisassa on hyvin aikaa opetella. Nousen pimeää ja jyrkkää kukkulaa. Kuulen kukkulan päältä rajun rumpujen lyönnin noin 500m päästä. Tahti on synkassa sydämen lyöntini kanssa. Epätodellinen olo. Ääni voimistuu ja ilma viilenee mitä lähemmäs pääsen. Jos olisin yksikseni yöhölkällä niin tässä vaiheessa paskoisin jälleen. Saavutan paikan ja kukkulan päältä noin 800m korkeudesta merenpinnasta paljastuu muutama espanjalainen kannustaja rumpuineen. Olen kompastua juurakkoon.

Sitten laskeudutaan huoltopisteelle Terorin kylään. Laskeutuminen on pitkä ja mukava. Teror on noin 600m korkeudessa, joten 200m tulee pudotusta. Mukavaa rallattelua. Saavun kylään klo 01:47 paikallista aikaa. Kylän varrella ihmiset kannustavat ja huutavat. Ennen virallista kisahuoltoa näen Jussin huoltotiimin, jolta saan matkaani lisää energiageelejä. Koitan olla nopea, mutta edelleen kisan startti tuntuu päässä. Nyt kuitenkin jo selvästi vähemmän. Hyvästelen Terorin kylän. Tiedän että todennäköisesti seuraavat kuusi tuntia tulevat olemaan pirun yksinäistä puuhaa. Lähdemme seuraavaksi nousemaan ylemmäs, ylemmäs ja ylemmäs, jossa vastaavanlaisia kyliä ei enää ole. Kellokin alkaa olla jo sen verran joten ylimääräinen väki alkaa poistua polkujen varsilta ja kylien raiteilta koteihinsa nukkumaan.

• 27,3km – 39,2km Fontanales, 1093m+, yhteensä 4:37h ja 2309m+. Sijoitus 98.

(Valehuoltopiste. Ei ole vielä Fontanales, vaan edeltävä pikkukylä jonka läpi laskeudutaan, ja jonka jälkeen vielä noustaan. Kuva päivältä vaellukselta)

Olin Terorin huollossa hidas. Hoidinhan matkalla ensimmäisen oman huoltoni ja otin päälle kisahuollon. Pisteellä menee noin kymmenen ohitseni takaa. Ensimmäiset neljä kilometriä Terorista juoksen yksikseni. Pimeitä pieniä polkuja, vähän leveämpää baanaa ja nousua. Hiljaista. Välillä kuulen koirien räksyttävän jossain vuorten rinteillä. Seuraavan huoltovälin kaava on seuraava: noustaan ja kivutaan, jonka jälkeen tulee jyrkkää laskua muutama kilsa. Sitten taas noustaan kunnes tuleekin Fontanales vastaan. Päälle tonni nousua kahteentoista kilsaan kertoo tästä osuudesta oleellista.

Edelleenkään ei kulje parhaiten, mutta alan hiljalleen päästä rytmiin juuri ennen Fontanalesin huoltoa. Olen siitä kymmenisen kilsan kohdilla olleesta puskareissusta saakka ravinnut itseäni minimissään 20minuutin välein geelillä ja vedellä. Nyt se alkaa tuottaa tulosta yhdistettynä maltilliseen vauhtiin. Kolmen hengen letka ajaa minut kiinni ennen Fontanalesin huoltoa, mutta tällä kertaa lähden seuraamaan kun olotila antaa myöden. Saavun Fontanalesin huoltoon ja astelen sisällä olevaan huoltopisteeseen. Osa jää syömään, itse päätän täyttää vedet ja vetästä nopeasti alas jotain huoltopöydältä. Se jotain onkin kaikkea mahdollista mitä sieltä löytyy. Suuhun menee niin appelsiiniä, keksiä, pullaa, kuin coca colaa ja karkkia. Lähden Fontanalesin huollosta. Tunnen olevani voimissani. On aika aloittaa kisa.

• 39,2km – 50,8km Presa Perez, 822m+, yhteensä 6:31h ja 3131m+. Sijoitus 95.

Jes, olen mukana pelissä. Olotila kohentunut. Juoksu kulkee kuin rasvattu. Nyt ei riskeerata. Tämä väli on se väli, jonka koen käännekohdaksi. Kaava tässäkin välissä on sama; Jyrkkä nousu jossa noustaan jo 1300m korkeuteen, pitkä lasku, nousu kohti seuraavaa huoltopistettä. Ohitan ensimmäisen viiden kilometrin aikana noin kymmenisen juoksijaa. Painelen ylämäessä ohitse ja kun laskuun tullaan annan ensimmäiset pari kilometriä jalkojen laulaa. Hyvä määrä selkiä saavutettu ja jäänyt taakse.

Tullaan jyrkkään ja tekniseen laskuun. Kolautan heti kenkäni isoon kiveen ja kiroan. Huomaan että lasku on niin jyrkkä että jo valmiiksi tummuneet kynteni ottavat kengän päähän ja sattuu pirusti varpaisiin. Joudun himmailemaan jyrkän osuuden. Tämä osuus on noin 1km pitkä. Siinä laskeudutaan kilometrissä noin 300m merenpintaa lähemmäs. Katselen jo alkuvaiheessa että alkaa takana lamppuja lähestyä. Ohitseni painaa lopulta kaksikko joiden selät olin ohittanut jokusen aikaa sitten. Totean heille, että perkele, olen maailman paskin alamäkijuoksija. Ei siinä mitään. Se on nyt myönnettävä. Kilometrin matkalla ohitseni painaa yhteensä noin 10juoksijaa. Kaikki juoksijat, jotka ohitin!! Kellotin teknisen alamäkikilometrin lopulta aikaan 14minuuttia?!? Ei helvetti. Vertailun vuoksi Nokelainen taitoi painella saman pätkän noin kymmenen minuuttia nopeammin.

Alhaalla ollessani huokaisen helpotuksesta että päästään nousemaan. Seuraava nousu tulee olemaankin loputon nousu, jonka välissä on huoltopiste. Ohitan nousun alussa muutaman selän ja juoksen loivimmat osat rennosti. Huoltopisteelle tulen hyvävointisena, pirteänä, mutta kiukkuisena menneestä alamäkisähläämisestä. Hävettää niin perkeleesti. Ei tänne tultu pelkäämään tai varomaan. Sähläyksestä huolimatta olen parantanut sijoitustani muutamalla yksiköllä. Täytän vain vesipullot ja pingon matkaan.

• 50,8km – 63,5km Artenara, 1021m+, yhteensä 8:37h ja 4152m+. Sijoitus 75.

(Vamos! Tejedaa!)

Kisan parhaimmat kohtani. Etenen riittävällä tahdilla siihen nähden että selkiä tulee koko ajan vastaan. Ohitan heti huoltopisteen jälkeen alkunousussa useita juoksijoita. Hölkkään vähänkin loivemmat pätkät ja jyrkät pätkät sauvon kuin Maksimainen kevätillassa Maksivuorella. Päätän kuitenkaan liikaa olla innostumatta. Näinkin tavoitan selkiä koko ajan. Annan yön kuljettaa. Funtsin että Artenarassa ollessani homma alkaa olla voiton puolella.

Yön pimeimmillä kohdilla olen erittäin hyvävointinen, se on jännää. Olen Tamadaban huipulla 1400m korkeudessa ja on hiljaista, tyyntä. Polut ovat mukavaa neulasbaanaa. Pyörittelen mielessäni että pitäisikö lähettää erääseen kisaa seuraavaa viestiryhmään että vedän nyt all in ja aloitan loppukirin. Olotila on euforinen. Tuntuu siltä että mikään ei estäisi minua juoksemasta täysillä maaliin asti. Voisin heittää nyt paidan pois päältä, laittaa kutosvaihteen pohjaan ja painaa oman 400m ennätyksen uusiksi. Paidan poisottamista heikentää vain se tosiasia että asteet taitavat olla lähempänä nollaa kuin lähempänä kymmentä. Sitten koputan itseäni sauvalla päähän. Rauhoitu hyvä mies. 65km jäljellä.

Saavun Artenaraan. Aamu on sarastanut jo. Olen viimeisen huoltovälin aikana ohittanut useamman juoksijan. Tulen Artenaran kujia pirteänä kuin peipponen. Paikallisväki on herännyt kannustamaan. Juoksen sisälle huoltopisteelle. Vedän coca colaa huiviin ja istahdan 15sekunniksi. Vilkaisen vasemmalle vierelleni ja huomaan kisan ex-voittajan Sebastian Chaigneaun istuvan uuvuksissaan vieressäni ja tilittävän huoltajalleen. Täytän juomapulloni nopeasti vedellä, otan taskuun mukaan huoltopisteeltä järjestäjän karkkeja ja lähden jatkamaan. Kello on 07:30 paikallista aikaa. Taakseni jäi 20 juoksijaa viimeisen huoltovälin aikana.

• 63,5km – 75km, 670m+, yhteensä 10h12min ja 4822m+. Sijoitus 70.

Seuraavaksi noustaa Cruz de Tejedaan josta laskeudutaan Tejedan kylään. Cruz de Tejeda on noin 1700m korkeudessa kun taas Tejeda on vain tonnissa. Nousu on jyrkkää, mutta paikoitellen juostavaa. Lasku on hyvää laskettelumäkeä. Päivä on valjennut ja olotila on erinomainen. Ohitan nousussa noin neljä juoksijaa ja laskeutuessa Tejedaan pari juoksijaa. Joku kuitenkin vetää vielä minua kovempaa takana, sillä juoksija painelee hyvävoimaisena ohitseni juuri ennen Tejedan kylää ja seuraavaa huoltopistettä. Nyt väkijoukko on ratkennut jo melko pitkäksi. Huoltopisteellä on itseni lisäksi vain juuri minut ohittanut juoksija. Muita ei ehdi tulla tai lähteä. Täytän Tejedasta vesipullot. Ensimmäistä kertaa täytän myös selässäni olevan varapullon myös vedellä ja edessä olevista pulloita täytän toisen vedellä ja toisen coca colalla. Vaikka olemme korkeuksissa ja asteet eivät ole kovinkaan korkeat, niin tiedän että seuraava huoltoväli tulee olemaan kisan rankin ja mahdollisesti kuuma auringon paistaessa. Nousu Tejedasta Roque Nublolle, kohti Garanonia on raju. Se vaatii mahdollisesti nesteensä ja energiansa. Huolestuneena tunnustelen taskujani ja huomaan että energiageelit ovat loppumaan päin, mutta seuraavan välin vielä selviäisin.

• 75km – 82,5km Roque Nublo, 830m+, yhteensä 11h42min ja 5652m+. Sijoitus 68.

Seitsemän kilometriä ja 830metriä nousua. Vajaasta tonnista noustaan noin 1800metriin. Roque Nublolle nousu on rankka ja raju. Aurinko porottaa vasten kasvoja, jyrkkyys on sitä luokkaa että välillä saa tehdä kunnolla työtä että pääsee etenemään. Takanakin kun on kuitenkin jo yli kymmenen tuntia liikuntaa ja 5000nousumetriä. Nousussa näet koko ajan alhaalta Nublon, tiedät että tuonne sinun nyt pitäisi saada perseesi roudattua. Se on niin lähellä, mutta kaukana. Tämä väli on kisan hitain vaihe – kaikilla. Tämä väli on myös se jolloin voi tummua. Voi tulla noutaja. Energiat voi loppua tai liian kova vauhti voi syödä miehen tai naisen.

Etenen ihan hyvävointisena ja ohitan yhden selän jälleen. Toinen selkä tulee vastaan jyrkässä nousussa istualteen. Polun vieressä juoksija istuu silmät kiinni. Tökkään juoksijaa sauvalla ja kysyn onko kaikki kunnossa. Saan vastaukseksi että väsyttää niin perhanasti että silmät ei pysy auki ja pakko ottaa pienet unet. Voin kuulemma jatkaa eikä tarvitse huolehtia. Jatkan matkaa. Hetken oikeasti ihmettelin että miten voi väsyttää, onhan jo aamupäivä, mutta sitten muistan että tässähän on valvottu koko yö. Pää alkaa pimenemään itse kullakin.

Nublolle noustessa turistit alkavat myös tulemaan koloistaan ulos. Nublon lähettyvillä saan ohittaa muutaman turistilauman jyrkänteen reunalta käsin. Osa katsoo kauhistuneen näköisinä, osa taputtaa ja kannustaa. Tämä on sitä seutua jolla turistilaumat liikkuvat. Edeltävät kilometrit olivat korkeintaan vaeltajia ja hölkkääjiä varten, mutta kukapa nyt pimeässä vaeltaisi tai hölkkäisi.

Saavun Nublolle hieman uupuneena mutta hyvävointisena. Olen saanut taas pari selkää. Olen kuitenkin saanut seuraa edellä kiinni ajamastani juoksijasta. Hän jää roikkumaan ja juttelemaan aina Garanoniin asti, jossa odottaa seuraava huoltopiste. Sieltä on maaliin matkaa maratonin verran.

• 82,5km – 98,3km Tunte, 574m+, yhteensä 13h35min ja 6000m+. Sijoitus 61.

Garanonin huollossa vaihdan jalkaani tuoreet kengät. HOKA ONE ONE Speedgoatit vaihtuvat Challenger ATR4:siin. Kahdesta syystä; Speedgoatit kastuivat lopussa ja Challengereissa on enemmän varvastilaa. Mitä pidemmälle matka etenee, sitä enemmän jalat turpoavat. Sitä enemmän on hyödyksi jokainen milli varpaille tilaa. Lisäksi kenkäänvaihto aina auttaa jalkojen lihaksia siinä että eri lihakset kuormittuvat hiukan eri tavalla.

Huollossa pyrin toimimaan nopeasti. Olen katsonut kelloani ja todennut että alle 18h on tänään mahdollista päästä. Sijoituksestani en tiedä mitään mutta arvelen 18h alituksella pääseväni ainakin TOP70 sijoille. Nyt on paikka alkaa kääntää kierroksia. Seuraavat kilometrit ovat alamäkivoittoisia. Alamäki kuulostaa helpolta, mutta.. Kun olet ensin juossut 100km, niin alamäki ei enää välttämättä ole kovin helppoa. Reidet voivat olla kipeät. Olen kuitenkin onnekas ja reidet eivät ole liialti kipeät. Lieneekö sauvoilla ja hyvin vaimennetuilla kengillä asiaan osuutta. Painelen Garanonista Tunteen huoltoon hyvää vauhtia. Ohitan loputtomassa alamäessä useamman juoksijan. Ilmeisesti kaikki seitsemän jotka jäävät tällä välillä taakseni. Nyt laskeudutaan melkein 1900metristä aina 900metriin. Sen huomaa. Aurinko porottaa ja tulee läkähdyttävän kuuma.

Energiageelini loppuvat juuri ennen Tuntea. Kiroan. Tiedän kuitenkin että matkaa on jäljellä vielä 30km maaliin. Olen syönyt tähän mennessä 32kpl energiageelejä. Näistä 30 kappaletta on ollut sitruunanmakuisia. Tekisi mieli lisää sitruunanmakuista energiageeliä. Saavun Tunten kylään. Minut otetaan ilolla vastaan ja kuuluttaja huutaa nimeäni mikkiin ja sepustaa jotain. Kyläläiset taputtavat. En ymmärrä mitään. Ehkä pilkkaavat. Heilutan sauvojani käsissäni kuin kapellimestari hetken ja nostan oikean käteni ilmaan tervehdykseksi. Joku ottaa juomapulloni juoksurepustani ja käy täyttämässä ne vedellä mitään minulta kysymättä. Otan appelsiiniä suuhuni ja katselen ympärilleni. Huomaan että on perkeleen kuuma ja huomaan että muut huomaavat minun olevan lämpimissäni. Appelsiinin pilkkoja katsoo minua hymyillen. Lähden jatkamaan matkaa ja joku paikallinen dena vetää kaljaa reitin vierellä ja huutaa minulle jotain. Pysähdyn ja kysyn että mitä, kunnes tajuan että mitäs helvettiä tähän pysähtelen. Saan denan suusta selvää vain sen verran että mies halusi nähdä mistä maasta olen kotoisin. Totean deekulle että olen ollut koko yön hereillä ja enkä nyt ymmärrä mitään. Deeku naurahtaa ja sanoo venga venga.

• 98,2km – 110,6km, 419m+, yhteensä 15h12min ja 6300m+. Sijoitus 58.

Nyt aletaan olla heikoilla jäillä. Mies alkaa sulaa. Geelit ovat loppuneet. Pää ei pelitä. Olen lopettanut säännöllisen energian syömisen. Ja kun olen lopettanut sen, niin samassa huomaamatta olen lopettanut säännöllisen juomisen. Ja on kuuma. Ainakin 25astetta. Ehkä 35. Tai 45. Tuntuu jopa sadalta asteelta.

Tuntesta noustaan. Ei tunnu kivalta. Sitten lähdetään helppoon laskuun. Tai niin se ainakin piti olla. Tätä osaa reitistä en ollutkaan vielä käynyt. Ei se helppo lasku ole. Erittäin ärsyttävää kivistä laskua. Maisematkin muuttuvat tylsiksi. Ei ole helppoa, mutta ei ole muillakaan. Ohitan juoksijoita, mutta minutkin myös ohitetaan. Välillä lyhyemmällä matkalla olijat ohittavat, mutta pääsen itse myös ohittamaan jopa lyhyemmillä matkoilla olevia. Olotila sumenee hiljalleen ja pää kuumenee. Viimeiset kolme kilsaa mennään huoltopisteelle täydellisessä usvassa. Juoksen alamäissä ja tasaisetkin pätkät keppejä käyttäen sillä nyt horjuttaa jo. Joku kyselee vointiani, mutta höperrän jotain. Onnekseni tajuan että olin pakannut suolatabletteja mukaan. Syön suolatabletin ja juon vettä päälle. Hieman ennen huoltopistettä olotila kohenee hiukan. Edes vähän enemmän siedettäväksi. Juoksen silti. Varmasti rajun näköistä.

Saavun huoltopisteelle. Heitän repun maahan. Tyhjennän pisteeltä kylmää vettä lippikseeni. Vedän lippiksen päähäni mutta huomaan kuinka vesi sulaa hiuksiini ja lippis ei tunnu enää märältä. Joku tarjoaa Paellaa. No syöppä sinä Paellaa. Kuumaa riisistä tehtyä ruokaa. Ei maistu. Vedän colaa, otan appelsiinin paloja ja tungen karkkia suuhun. Totean että parempi häipyä ja kontata vaikka maaliin.

 

• 110,6km – 124,7km Parque Sur, 200m+, yhteensä 17h ja 6400m+, Sijoitus 62.

Karmeaa. Lupasin itselleni. Ne pätkät jotka ovat tasaista tai alamäkeä niin juoksen. No näin teenkin – ainakin melkein osittain. Painelen juosten huojuvin ja horjuvin askelin eteenpäin. Välillä jouduin kävelemään, sillä tarkastan itseäni poskiin lyöden että olenko tässä maailmassa. Tuttu juoksija ohittaa minut ja sanoo että hyppää mukaan: ”cmoon, lets run, cmoon, lets run!”. Totean että no perkele, täältä tullaan sitten ja lähden perään. Selkä kuitenkin hiljalleen karkaa silmieni eestä ja olen jälleen yksin saharassa, kanjonissa, barrancossa, missälie. Kuitenkin jossain helvetin kuivassa, tuulettomassa ja kuumassa paikassa. Vedän toisen suolatabletin naamaan. Olen aivan kuivana. Silmät ei liiku päässä. Yhtäkkiä lyhyemmällä matkalla ollut Karitsa Keisteri tulee takaa ja huutaa jotain. Säpsähdän peloissani. Karitsakin ilmeisesti pelästyy reagointiani kun pahoittelee. Totean Keisterille että nyt on paha hetki menossa, mutta onneksi on suolatabletteja.

Päässäni käy oikeasti mielessä että voi pojat, voinee käydä niin että kolme kilometriä ennen maalia, 123kilometrin taivaltamisen jälkeen, tulee keskeytys. Olen vain helvetin huonossa jamassa vaikka askel vielä hölkkää kantaakin. Tuntuu kuitenkin siltä että kuivun kuihtumista ja näen jo näkyjäkin. Ja tuo näky konkretisoituu noin 7kilometriä ennen maalia kun eteeni tulee keskellä aavikkoa kaksi vesikanisterin kanssa olevaa miestä. Nipistän itseäni, mutta siinä ne ovat. Ylimääräinen huoltopiste tokaisevat. Täytän lötköpulloni vedellä ja jatkan matkaa. Sanoivat että seiska maaliin. Välissä olisi vielä yksi huoltopiste, jolla olisi lähinnä tarjolla viihdettä ja viinaa.

Spurttaan! Viisi kilometriä! Silmät ei liiku. Heikottaa. Kovennan vauhtia. Mitä nopeampaa juoksen, niin sitä nopeampaa olen maalissa. Laitan kaikki kierrokset nyt käyttöön. Luulen juoksevani kovaa, mutta tosiasiallisesti juoksen kilometrin 4:45min/km-vauhtia. Se on hyvää vauhtia toki tässä vaiheessa ja näissä olotiloissa. Painelen seuraavan huoltopisteen ohitse suoraan. Joku yrittää viittoa minua huoltopisteelle. Ei kiinnosta! Ei kiinnosta! Vetäkää vaan sitä olutta siellä! Minä juoksen nyt perkele maaliin!

• 124,7km – 128km Maspalomas, 0m+!, yhteensä 17h17min ja 6500m+. Sijoitus 57!

Ohitan viimeisillä kilometreillä kolmisen juoksijaa. Kaksi juoksijaa oli jäänyt suustaan olut-tuopin ääreen viimeiselle huoltopisteelle. Painelen ohitse ja kurvaan maalisuoralle. Olen kohta päätepisteessä. Viiden kuukauden harjoittelu on tuottanut tulosta. Olin päässyt siihen tulokseen mihin olin toivonutkin eli alittanut 18h, saavuttanut top100 sijan, olin selättänyt 128kilometrin matkalta kaikki ongelmat ja voittanut itseni. Olin voittanut itseni, oman pääni, oman fysiikkani. Olin kieltänyt itseäni lopettamasta, olin käskyttänyt itseäni kulkemaan maaliin asti. Olen pakottanut itseni juoksuun vaikka se ei aina tuntunutkaan hyvältä.

Saavun maaliin. Se oli siinä. Kuuluttaja toivottaa tervetulleeksi ja kiittää osallistumisesta. Painelen kohti nurmialuetta, otan oluen. Juon tilkan. Hengailen hetken kunnes lähden kävelemään kohti sisätiloja. Tunnen heikon olotilan valtaavan. Kerron vieressäni olleille Keisterille ja faijalleni, että ottakaapa kohta kiinni. Tajunta lähtee. Herään jonkin ajan kuluttua, matkaan telttaan tiputukseen. Nyt on aika levätä. On aika nukkua.

Kisa oli onnistunut. Alussa painoin turhan lujaan, keskivaiheella ehkä turhan säästeliäästi. Otin alun kovan vauhdin jälkeen mahdollisimman vähän riskejä. Ensimmäiseksi vuorikisaksi voin kuitenkin olla erittäin tyytyväinen. Tulevaa ajatellen näen selkeästi mahdollisuuden parantaa aikaa paljonkin ja ottaa sitä kovinta kärkeä kiinni vielä paljolti. Vuodessa kahden tunnin parannus on hyvin mahdollinen fiksaamalla muutama asia kuntoon, kehittyessä sekä kaiken mennessä nappiin.

---

 

Stravassa: https://www.strava.com/activities/1424221307/overview
TRANSGRANCANARIA 128km, 6000m+.

SIJA 57. /900.

AIKA 17:17h.

 

Nokelainen painaa helppoa alamäkeä:

 

Artenaraan saapuminen hölkkävaelluksella.

 

Maisemaa riittää

 

Alamäki Tunteen