Jämsän kympin kisasta on nyt vierähtänyt 3,5 viikko ja harjoittelut ovat olleet täydessä vauhdissa.
Jämsän jälkeen turvauduin ulkopuoliseen apuun ja anelin Viskarin Jarmon itselleni koutsiksi. Jarmo suostui ja pari viikkoa sitten pidimme palaveria. Nyt on painettu sitten ensimmäistä kertaa elämässä toisen tekemää ohjelmaa. Ennen oikeastaan monesti vasta lenkkarit jalkaan vedettäessä päätin mitä sitä tekisi, niin nyt on ohjelma jonka mukaan mennä – tietysti omia tuntoja kuunnellen.
Harjoitteluun on kuulunut itselleni tuntemattomia tonnin vetotreenejä. Ensimmäiset olivat tuskaa ja tuntui että palautuminen vie, mutta jo muutaman setin jälkeen huomasikin että seuraavana päivänä kulku olikin ihan kelvollinen. Tonneissa olen painellut vedot alle 3:10-tahtiin nopeimpien tonnien ollessa alle kolmen minuutin. VK-harjoitukset olivatkin sitten tuttua kauraa ja niitä olinkin tehnyt jo aiemmin. Nyt ne vaan on rytmitetty järkevästi. Viikkokilometrikeskiarvo viimeiseltä neljältä viikolta on 130km/vk. Tarkoitus olisi nostaa viikkokilometrejä.
Jämsän jälkeen en ole kisaillut. Kisaohjelma näyttänee seuraavanlaiselta:
Heinäkuu: Heinolan kaupunkipuistojuoksu 10,5km, mahdollisesti yhden välipäivän jälkeen Palsinajärven ympärijuoksu 6,3km.
Elokuu: Helsinki Marathon, jossa todennäköisesti pyrin juoksemaan 27-30km syksyn SM-maran tavoitevauhtia. Sen jälkeen keskeytys. Jos hyvin kulkee, niin…
Elokuussa myös Vegaanijuoksijoiden Saarten kymppi kiinnostelee, mutta katsotaan miten aikataulut osuvat.
Ongelmiakin on jälleen ollut matkan varrella. Olen onnistunut taas saamaan toukokuussa avatun nilkan lukkoon. Tällä kertaa ilmeisesti onneksi vain ylempi nilkkanivel lukossa, eikä myös alempi. 2.8 sitä availlaan jälleen fyssarin toimesta. Viimeiset päivät olen itse repinyt nilkkaan normaalin liikkeen jotta olen pystynyt harjoittelemaan – toki en ole pystynyt niin kuin haluaisin. Toivotaan että fyssarin avauksella pysyisi jälleen vaikka toiset 2,5kk auki, niin saisi painella treeniä ilman kipuja ja huolia SM-maralle ja sen yli.
Olen tällä hetkellä jo taas elämäni kunnossa, mutta kohti vielä parempaa kuntoa! Olen hyvin luottavainen että #Sub230 tulee jossain vaiheessa. Milloin on sen hetki, sitä en tiedä. Ehkä tänä vuonna, ehkä parin vuoden päästä. Toinen tavoite olisi rikkoa ensi kaudelle Kalevan Kisojen kympin raja. Nyt kun jäin ekalla ratavedollani siitä 5sekuntia, niin kohta voisi olla hyvä hetki rikkoa jo raja.
Rakkaudella,
Toni