Vähän yli neljä viikkoa tulee leikkauksesta. Kolme viikkoa kun oli kulunut, niin pääsin ensimmäisen juoksun tekemään. Fyssarin ohjeistus oli minuutin juoksut, mutta lääkäri tuntui olevan sillä tuulella että saisi vähän enemmänkin rasittaa, joten vetäisin ensimmäisen lenkin neljän kilsan mittaiseksi kun tuntui niin hyvältä. Siitä sitten ensimmäiseen viikkoon tuli muutama hölkkä, 4,1km ja 5,1km.
(Viikko leikkauksesta. Jalka saanut pallosta pienesti osumaa futistreeneissä ja turposi. Tunaroin täysin. Istuin tuolilla ja jostain kimposi pallo juuri leikkuukohtaan)
Nyt ollaan saatu kuusi lenkkiä tehtyä. Lyhkäisiä tosin. Olen nostanut kilometrillä ainaa pituutta ja tänään mentiin nyt kahdeksan kilometriä. Seuraavat pari viikkoa yritän juoksennella joka toinen päivä. Näin pieni turvotus mikä lenkistä syntyy ehtii aina poistumaan. Lenkittöminä päivinä vetelen fillaria, käyn kävelyllä, salilla tai ihmettelen maailman menoa. Kun jalka ei enää reagoi rasitukseen ollenkaan (ei synny minkäänlaista turvotusta) niin voinen aloittaa normaalin harjoittelun.
Kunto ehti kolmen viikon täyslevon myötä jokseenkin tippua – mutta jo nyt fillaroinnin ja kuuden lenkin seuruksena on lähtenyt parempaan suuntaan taas. Ensimmäisillä lenkeillä sykkeet olivat 20-30 lyöntiä leikkausta edeltävää tasoa korkeammalla. Jos 4:15min/km vauhdissa aiemmin sykkeet olivat 150 luokkaa, niin nyt ne olivat 170-175 luokkaa. Kahden viikon makoilu sängyssä, keppikuuri, on myrkkyä.
(Hölökyn kölökyn. Paluun aika)
Nyt kun lenkit ovat olleet lyhyitä niin olen pitänyt lenkeissä vauhdin yllä. Tällä pyrin siihen että tekniikka (se heikko) pysyisi edelleen kasassa, en alkaisi laahustamaan ja sitä kautta ei syntyisi ongelmia. Toinen syy on lenkkien lyhkäisyys ja se että seuraavana päivänä jalat saavat palautumista niin reippaitakin rohkenee tehdä. Vauhdit ovat osuneet tämän päiväisen 4:25min/km aina muutama päivä sitten heitettyyn 3:53min/km keskivauhteihin. Vielä leikkausta edeltävään aikaan nähden nuo osuvat PK-sykkeille, mutta nyt niissä mennää VK:lla tai ainakin lähellä siellä. Tänään ja viime kertaisella lenkillä ensimmäistä kertaa sykkeet olivat maltilliset ja säästyttiin VK-sykkeiltä.
Jatkosta on se selvää että nyt pyrkimys on saada jalat taas normaaliin harjoituskuntoon. Sen jälkeen sitten aletaan valmistautumaan 10000m sub 33min vauhtiseen menoon.