Harjoitusjakso II alkoi olla jo määriltään, mäiltään ja tehoiltaan ihan kiitettävällä tasolla. Siitä kertoo se, että ensimmäisen viikon perjantaina sain vedettyä itseni pieneen tilttiin ja sain unta palloon vasta viiden tunnin sängyssä kieriskelyn jälkeen. Lopulta sängyn vaihtaminen sohvaan toimi ja sain unesta kiinni noin viideltä aamuyöstä. Herätys oli seuraavana päivänä mukavasti klo 7:30.
VK 44 – Palauttava viikko, juoksua noin 95km.
VK 45 – Juoksua 160,8km, 3000m+, 14h50min + muu urheilu 1h, yht. 15h50min.
Ma 6.11.2017 – juoksua 30,8km, 2h26min.
Avainharjoite: Harjoitusjakso oli hyvä aloittaa raakareiskan tavalla. Aamusta heti heräilyjen jälkeen lenkkarit jalkaan ja ulos tekemään VK-harjoitetta. Alkulämpöineen matkaa taittui hieman päälle 20km, josta 15km 3:53min/km-vauhdilla. Kevyen viikon jäljiltä vauhti tuntui leppoisalta ja sykkeet pysytteli 165:n tienoilla. Illasta harjoitusten jälkeen toinen hölkkä. Tällä kertaa yhdeksän kilsaa leppoisaa hölkkäilyä 5:35min/km-keskarilla.
Ti 7.11 – juoksua 20,4km, 2h3min + sali 1h. yhteensä 3h3min.
Aamusta jälleen heti heräilyn jälkeen pihalle ja ohjelmassa PK-hölkkää kevyellä vauhdilla. Ensimmäinen 14km noin 5:20min/km ja loppu palauttavana hölkkänä päälle 6min/km-vauhdilla. Heti hölkän jälkeen salille, jossa Tallipäällikkö Vauhkonen oli laatinut uuden saliohjelman. Käytiin ohjelma läpi ja opin mm. tekemään maven ja monta muuta supermiesliikettä. Kaunista se ei ole, mutta menee kuitenkin. Loppu päivästä kuluikin sitten jalkapallokentillä myöhäisiltaan saakka.
Ke 8.11 – juoksua 20,8km, nousumetrejä 550m+, 2h5min
Aamusta suuntasin Nuuksioon, jossa polku-/hiekkatiehölkkää ja pienten mäennyppylöiden keräilyä. Ensimmäiset 12km PK1, seuraavat 4km PK2, vikat 4km aerobisen kynnyksen tuntumassa. Hyvä kulku. Pääsin myös uusien bluetooth-kuulokkeiden avulla hoitamaan työasioita lenkin lomassa.
To 9.11. – juoksua 19km, 1h41.
Heti aamusta hölkälle. Olen merkannut muistiin että raskas askel. Sitä se olikin. Ei kulkenut ja lenkki jäi kilometrin vajaaksi suunnitellusta. Kyllähän tuommoinen lusmuilu ottaa päähän. Seuraavana päivänä lupasin rankaista itseäni.
Pe 10.11 – juoksua 40,20km, nousumetrejä 1700m+, 4h8min,
Avainharjoite: Perjantai on töiden osalta useasti leppoisin päivä, joten hieman enemmän aikaa. Aamusta heti Solvallaan, josta alkuhölkkä Haukkalammelle ja takaisin laskettelumäen rinteelle. Laskettelumäkeä 25x ylös ja alas eri suunnista. Mutaa oli, mutta aurinko paistoi ja kulku oli hyvä. 30km lenkille nousumetrejä sain kerättyä 1600m+. Keskivauhti oli 6:20min/km. Sykemittari räjähti kesken lenkin ja kävin heittämässä auton takapenkille. Mäkitreenin jälkeen syömään Ravintola Haltiaan kalasoppaa.
Illasta futistreenien jälkeen lisää itsensä rankaisua ja 10km lenkki Paloheinän portaille ja takas. Matkalla yksi kilsan veto 3:40min/km-tahtiin. Illalla uni ei tule millään ja notkun sängyssä kello 01-04:30 kunnes vaihdan olohuoneen sohvalle josta saan unenpäästä kiinni melko pian. Seuraavana aamuna kuitenkin herätys seiskan aikaan Kotkan turnaukseen.
La 11.11 – Juoksua 10,1km, 56min.
Koko päivä Kotkassa upeassa turnauksessa. Pelit sujuivat mukavasti ja olin positiivisen yllättynyt pallollisesta pelistä. Illasta kun pääsin kotiin, niin pieni hölkkä. Väsytti erittäin paljon edellisen yön nukkumattomuuden takia. Sammahdan aika pian lenkin jälkeen.
Su 12.11 – Juoksua 19km, 1h30min
Kotkassa menee päivä futiksen merkeissä mukavasti. Illasta kotiin ja heti lenkille. ABC:n pizzasta saanut energiaa ja päätän juosta aerobisen kynnyksen lähettyvillä. Koko matka oikeastaan aikalailla kuten keskarikin eli 4:43min/km.
VK 46 juoksua ~138km, ~12h, muu urheilu 2h, yhteensä ~14h.
Ma 13.11 – Juoksua 29,4km, 600m+, 2h54min + muu urheilu 1h, yhteensä 3h54min.
Koko päivä ehkäpä yhtä avainharjoitetta eli treenituntien kuluttelua. Vapaa päivä vahingossa! Valmennuskoulutus peruuntui, joten päivä jäi vapaaksi. Aamusta heti Nuuksioon jossa keräilin 600m+ nousua ja matkaa kertyi 23km. Sen jälkeen kotiin syömään ja salille hölkälle muutaman tunnin kuluttua. Eestaas yhteensä 7km. Salilla tunti aika raffia kamaa. Kotiin kun pääsin, niin olin pökertyä ruokapöytään. Zero sugar, zero energy, joten naamaan kaikkea mahdollista roskaa.
Ti 14.11 – Juoksua 18,7km, 1h40min
Extrakevyt PK1-lenkki heti aamusta. Eilisen illan karmea olotila jatkui hieman alusta, mutta koheni lenkin edetessä. Loppuun otin yhden tonnin vedon ja pähkäilin mikä voisi olla la kisan kisavauhti. Tonni meni tuskaisesti 3:29 aikaan. Palispäivä ja futistreenit päivästä iltamyöhäiseen.
Ke 15.11- Juoksua 15,5km, 1250m+, 1h44min.
Avainharjoite: Mäkitreeni aamusta Myyrmäen Fätness 24/7-salin juoksumatolla. Aivot pihalle treeni. Kaksi paitaa vaihtoon treenin aikana liiasta hikoilusta. 9,5km matkaan 1250m nousua. Alku- ja loppulämmöt päälle. Treenin jälkeen sai taas tuijottaa hetken pukuhuoneen kaakeleita. Olotila kohenee syödessä, joten ruokaa naamaan kinkkilästä, Tofua ja riisiä.
To 16.11- Juoksua 20,2km, 1h36min.
Eilisen jälkeen tonnin vetoja? No mikäettei? Kokeilen lähteekö tänään paremmin tonnit. 4x1000m keskuspuiston hiekkateitä pitkin. 400m palautus väliin. Tonnit 3:30, 3:27, 3:26 ja 3:16. Kulku ihan jees. Muu lenkki PK-hölkkää.
Pe 17.11- Juoksua 10,2km, 55min
Pakko löysätä jos huomenna aikoo täräyttää 10km-kisassa edes jotenkuten sovealiaan tuloksen. Kevyttä höntsäilyä heti aamusta keskuspuistossa.
La 18.11 – 10km KISA! + alkulämmöt ja loppulämmöt n. 4km. + muu urheilu 1h
Avainharjoite: Kympin kisa sujuu ennakoitua paremmin. Loppuaika 34:10 oman kellon mukaan. Virallisesti 34:18, mutta alun ryysikseen kului sekunteja. Keskivauhti siis 3:25min/km. Ensimmäinen femma himmaillen ja melko kevyen tuntuisesti aikaan 17:23, jälkimmäinen 16:42.
Kisa Stravassa: https://www.strava.com/activities/1280113778
Kisasta kisaraporttini: http://www.juoksufoorumi.fi/topic/30942-donniksen-harjoitusblogi-tgc-uttf-mara-sub245-10km-sub33-spartathlon-mit%C3%A4-viel%C3%A4/?page=19
Myöhäisillasta salilla 45min.
Su 19.11. – Juoksua ohjelmassa aamusta 30km PHM:llä.
Moi!
Kovaa settiä! Pari kyssäriä. Teetkö futisvalmennusta ihan pääduunina? Voisitko jossain postauksessa avata tarkemmin myös tuota safkapuolta? Menestystä jatkoon!
Samu
TykkääTykkää
Moro! Teen! Menneet neljä vuotta, joista viimeiset kaksi päätoimisena, FC Hongassa ja seuraavat pari vuotta päätoimisen paikka NJS:ssa. Kiitokset! Voisi jossain vaiheessa tehdä postauksen nykyisestä safkapuolesta.
TykkääTykkää