Uuden alku

Viimeinen kuukausi oli henkisesti erittäin raskasta aikaa. Kauden pääkilpailu Joensuu Night Run 12h jäi juoksematta ja havittelemani kahden tunnin parannus 100km:n omaan ennätykseeni jäi siten tekemättä. Juoksin kipeillä penikoilla noin kuukauden päivät kunnes juoksu loppui kuin seinään ja jouduin pitämään melkein kuukauden kestäneen pakkolevon. Viikko  mentiin totaalilevossa flunssan takia, mutta muuten yritin crosstrainerilla ja vesijuoksulla pitää kuntoa yllä edes jonkin verran. Tuon kuukauden aikana ehti mietiskelemään itseään juoksijana monelta eri näkökantilta ja pohtimaan omaa harjoittelua sekä elämäntapoja. Vuosi 2015 on ollut monessa mielessä merkittävä vuosi itselleni. Hiljalleen vuoden 2015 aikana moni asia ja arvo on muuttunut elämässäni ja siten myös elämäntapani ovat muuttuneet lähemmäs kohti muuttuneita arvomaailmojani.

Olen osin tiedostamattomasti siirtynyt lähemmäs askettisempaa elämäntapaa. Olen lähentynyt luontoa ja oppinut nauttimaan niin pimeästä metsästä, kuraisista poluista kuin täydellisestä hiljaisuudesta. Olen palannut metsään, josta muinaiset esi-isämme ovat aikoinaan asustelleet ja olen kokenut tuon metsän läheisyyden tärkeäksi.

Olen myös siirtynyt hiljalleen vuoden 2015 aikana vegaaniksi. Minun lihan himon takia eläimiä ei tarvitse teurastaa, jalostaa tai kasvattaa massatuotannossa suljetuissa tarhoissa. Osin vegaaniksi siirtyminen on myös ollut lähtöisin halusta parantaa suorituskykyäni harjoittelussa. Olenkin pitkin vuotta huomannut että ”lihattomuus” on myös ollut erinomainen vaihtoehto. Pyrin syömään mahdollisimman korkea hiilihydraattista ruokaa ja olenkin huomannut että mikään energiamuoto ei voita esimerksiksi puuroista ja pastoista saatua energiaa. Kevyttä ja pitkäkestoista energiaa! Samassa olen pyrkinyt minimoimaan teollisesti tuotetun sokerin syömisen. Tämän vuoksi päiväni ovatkin nykyään tasapainoiset olotilan kannalta, en koe suuria energiapiikkejä tai energian laskuja.

Vuoden 2015 aikana olen myös hiljalleen jättänyt alkoholinkäytön erittäin vähälle. Olen aikuisikäni aikana ehtinyt käyttämään alkoholia jo 12-vuotta epäsäännöllisen säännöllisesti viikonloppuisin. Ensimmäiset 17-vuotta elämästäni sujui täysin ilman alkoholia erinomaisesti. Miksei siis myös seuraavat 17-vuotta? Alkoholittomuus on valinta, jonka olen myös halunnut tehdä, jotta kykenen harjoittelemaan täysipainoisesti 365 päivää vuodessa.

Sitten itse harjoitteluun. Tuleva harjoitteluni tulee koostumaan kahdenlaisesta harjoittelumuodosta; juoksuharjoittelusta ja palautumis-harjoittelusta. Tässäkin olen siis uuden alun lähteillä. Ennen olen palautumisen laiminlyönyt liialla innokkuudella.

Palautumisharjoitteluun luen mm. seuraavat harjoitteet: vesijuoksu-, crosstrainer-, venyttelyharjoitukset. Kerran viikossa tulen pitämään yhden iskuttoman päivän, jolloin teen crosstrainer tai vesijuoksuharjoitteen. Olen alkanut venyttelemään jokaisena päivänä, venyttelyharjoituksen teen jokaisena iltana.

Juoksuharjoitteluni olen aloittanut maltillisesti penikkataudin jäljiltä. Mennyt viikko oli ensimmäinen kun kykenin juoksemaan. En ole kuitenkaan uskaltanut alkaa revittelemään, sillä edelleen tunnen oikean jalan pohkeen seudulla kireyttä. Etenenkin nyt erittäin maltilla ja olenkin henkisesti valmistautunut siihen että en vielä hetkeen kykene täysipainoisesti keskittymään juoksuun vaivojen takia. Määriä nostan heti kun jalat antavat periksi, mutta senkin teen maltillisesti. Mikäli takapakkia tulee piirunkin verran, niin otan lepotauon.

Mennyt viikko:

Ke 10km (kevyt), Pe 7km (kevyt), Su 15km (kevyt).

Tulevan kahden kuukauden harjoittelun viikkorytmi (jos vaivat antavat periksi)

  • 1-2 pitkää lenkkiä. 24-40km / Pe, La, Su
  • 1 keskipitkä lenkki.  16-22km / ke
  • 2-3 lyhyttä lenkkiä. 5-12km / ti, to, pe
  • Palautumisharjoite / Su, Ma

Toiveissa olisi että tammikuussa pääsisin juoksemaan jo enemmälti määrää. Suurimman osan juoksuista pyrin juoksemaan hiekkateillä tai poluilla jalkoja säästellen. Lenkkarit vaihdan 500km:n välein.

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s